play

Blogi: Säähistorian lämpimin toukokuu oli vuonna 2018 – koleat toukokuut ovat olleet harvinaisia 2000-luvulla

Rentukat ovat kevään ensimmäisiä kukkia.

Rentukat ovat kevään ensimmäisiä kukkia. Kuva: Eero Könönen

Eero Könönen

Toukokuun sää on vaihdellut Suomessa räntäsateista superhelteisiin, mikä näkyy suurina keskilämpötilojen vaihteluina eri vuosina.

Auringon lämmittävä voima alkaa olla toukokuussa lähes suurimmillaan, mutta keskilämpötila jää yleensä esimerkiksi elokuusta usealla asteella. Kylmät pohjoisvirtaukset ovat vielä toukokuussa loppukesää yleisempiä, mikä laskee toukokuun lämpötiloja.

Joskus toukokuussakin päästään poikkeuksellisen korkeisiin lämpötiloihin. Viime vuonna elohopea kipusi jo 19. päivänä mahtihelteen lukemiin. Ilomantsin Pötsönvaarassa kirjattiin 30,8 astetta, joka jäi vain 0,2 asteen päähän Suomen kaikkien aikojen korkeimmasta toukokuussa mitatusta lämpötilasta.

Helteiden todennäköisyys toukokuussa on kuitenkin vielä vain 10 prosentin luokkaa, mutta vuonna 2018 oli toisin. Neljä vuotta sitten vietettiin Suomen säähistorian lämpimintä toukokuuta, jolloin hellepäiviä kertyi koko valtakunnassa peräti 14.

Myös Pohjois-Karjalassa kesäisistä päivistä saatiin nauttia yllin kyllin, sillä esimerkiksi Joensuun lentoasemalla Liperissä 20 asteen raja ylittyi 16 päivänä ja hellettä eli vähintään 25,1 asteen lukemia mitattiin kuutena päivänä.

Valkoposkihanhet olivat valloittaneet Pyhäselän Mulon peltoaukeat 20. toukokuuta.

Valkoposkihanhet olivat valloittaneet Pyhäselän Mulon peltoaukeat 20. toukokuuta. Kuva: Eero Könönen

Viileähkön alkukuun jälkeen lämmintä ilmaa alkoi virrata Suomeen 10. päivänä, ja helleraja paukahti rikki Ilomantsissa (25,8 astetta) ja Tohmajärvellä (25,2) kaksi päivää myöhemmin. Joensuun lentoasemalla kevään ensimmäinen hellepäivä oli 13. päivänä, jolloin mitattiin 26,1 astetta.

Helleraja ylittyi sen jälkeen jossain päin Pohjois-Karjalaa vielä 14.–17. päivinä sekä 21.–22. päivinä. Lisäksi hyvin lähelle hellelukemia päästiin vielä 29. päivänä, kun Joensuun lentoasemalla elohopea kipusi 25,0 asteeseen eli 0,1 asteen päähän hellerajasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koleat toukokuut harvinaisia 2000-luvulla

Tämän vuoden toukokuussa ei ole ollut vielä ainuttakaan yli 20-asteista päivää. Maakunnan korkein lämpötila on edelleen Tohmajärven Kemiessä 7. päivänä mitattu 17,7 astetta ja valtakunnan maksimi Turun Artukaisissa 19. päivänä kirjattu 21,1 astetta.

2000-luvun kylmin toukokuu on vuodelta 2017, jolloin keskilämpötilaksi mitattiin Joensuun lentoasemalla 5,8 astetta. Tänä vuonna tuo keskilämpötila on jo ylittynyt, ja tämänhetkinen 21. päivän jälkeen mitattu lukema 6,7 astetta kohentunee vielä noin asteella lämpenevän loppukuun myötä.

Toukokuu saattaa kuitenkin jäädä 2000-luvun toiseksi viileimmäksi. Tähän mennessä toiseksi alhaisin keskilämpötila 7,6 astetta on vuodelta 2001.

Tohmajärven Kemiestä on keskilämpötilojen vertailutietoja vuodesta 1927 lähtien. Kylmin toukokuu Tohmajärvellä oli jatkosodan alkamisvuodelta 1941, jolloin keskilämpötilaksi mitattiin 4,4 astetta.

Seuraavaksi koleimmat toukokuut ovat vuosilta 1955 (4,5), 1951 (4,6), 1974 (5,1), 1965 (5,2) sekä 1952 (5,2 astetta). Myös Helsingin olympiavuoden 1952 kesäkuukaudet jäivät selvästi normaalia viileämmiksi.

Lämpimät toukokuut ovat yleistyneet kahden viime vuosikymmenen aikana. Kahdeksan lämpimimmän joukkoon mahtuu Joensuun lentoasemalla peräti viisi toukokuuta, jotka on rekisteröity viimeisen 13 vuoden aikana: 2018 (13,3), 2016 (12,7), 2013 (11,9), 2010 (11,3) ja 2009 (10,8 astetta).

Tilastoja

Kaikkien aikojen lämpimin toukokuu 2018

Joensuun lentoasema, Liperi, Keskilämpötila +13,3

Päivän maksimilämpötila/keskilämpötila

1. 10,3/ 5,5

2. 5,7/ 4,5

3. 7,3/ 5,1

4. 10,0/ 5,3

5. -* / 4,4

6. -* / 9,7

7. -* / 12,5

8. -* /9,6

9. 14,8/8,8

10. 18,2/11,3

11. 21,5/14,1

12. 24,3/16,7

13. 26,1/18,5

14. 27,2/19,7

15. 26,0/19,3

16. 25,9/19,2

17. 25,4/16,8

18. 15,0/10,8

19. 16,0/10,8

20. 19,5/13,8

21. 25,5/19,3

22. 25,0/19,0

23. 22,9/17,1

24. 17,6/12,8

25. 21,6/16,4

26. 24,4/19,4

27. 20,9/13,3

28. 22,6/16,0

29. 25,0/20,6

30. 23,7/13,2

31. 14,0/9,6

*maksimilämpötilahavainto puuttuu

Lämpimimmät toukokuut

Joensuun lentoasema, Liperi (1955-2021)

Keskilämpötila

2018: 13,3

2016: 12,7

1984: 12,5

1963: 12,1

2013: 11,9

2010: 11,3

1993: 11,0

2009: 10,8

1983: 10,6

1975: 10,5

1960: 10,5

Kylmimmät toukokuut

Joensuun lentoasema, Liperi (1955-2021)

Keskilämpötila

1955: 4,8

1965: 4,9

1974: 5,1

1999: 5,3

2017: 5,8

1980: 6,0

1994: 6,4

1969: 6,5

1958: 6,6

1968: 6,6

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi