play

Blogi: Vauhti on vain kiihtynyt viime vuosina - Hurjat lämpöennätysmurskajaiset 2000-luvulla

Rauhallista joulunaikaa ja entistä kiintoisampaa säävuotta lukijoille toivottelee sääblogin kirjoittaja.

Rauhallista joulunaikaa ja entistä kiintoisampaa säävuotta lukijoille toivottelee sääblogin kirjoittaja. Kuva: Eero Könönen

Eero Könönen

Ilmastonmuutos etenee kiihtyvällä nopeudella, vaikka väliin mahtuu myös viileämpiä jaksoja, kuten tämän vuoden joulukuu, joka on jäämässä selvästi normaalia kylmemmäksi.

Suomessa on tilastoitu lämpötiloja 1800-luvun puolivälistä lähtien. Itse asiassa viralliset säähavainnot maksimi- ja minimi- sekä keskilämpötiloineen alkoivat Helsingin Kaisaniemessä jo vuonna 1844 ja kuusi vuotta myöhemmin tuli havaintopaikkakuntien joukkoon lounaisen Suomen Tammelassa sijaitseva Mustiala, josta saatiin kuukauden keskilämpötietoja vuodesta 1850 lähtien.

Ilmatieteen laitoksen sääarkiston seuraava mukaan tullut havaintoasema oli Söderskärin majakka, jonka tiedot alkavat vuonna 1866. Ensimmäiseltä itäisen Suomen paikkakunnalta Viipurista lämpötilahavaintoja on rekisteröity vuodesta 1877 lähtien.

Vuonna 1881 mukaan tulivat vajaan kymmenen muun havaintoaseman lisäksi Valamo ja Sortavala, jotka nykyään kuuluvat Viipurin lailla Venäjään. Tohmajärven Värtsilä liittyi havaintopaikkakuntien joukkoon vuonna 1882.

Tämän jälkeen 1890-luvulla asemien määrä kasvoi siten, että vuonna 1895 lämpötilahavaintoja saatiin jo 25 paikkakunnalta ja 1900-luvun alussa havaintoasemien määrä kasvoi entisestään.

Helsingin Kaisaniemen jälkeen pisin yhtäjaksoinen lämpötilahavaintojen sarja löytyy pohjoisen Suomen Sodankylän Tähtelästä, jossa lämpötilahavaintoja on rekisteröity vuodesta 1901 lähtien.

Pohjois-Karjalan pisin yhtäjaksoinen sarja on Tohmajärven Kemiestä, josta merkintöjä on jäänyt tilastoihin vuodesta 1926 lähtien. Joensuun lentoaseman havaintosarja alkoi vuonna 1955.

Vertailuhavaintoja on siis varsin pitkältä ajalta, joten viimeisen kahden vuosikymmenen ennätysmurskajaisia ei ole selitettävissä muuten kuin ilmaston lämpenemisellä.

Talvinen näkymä Reijolan ylängöltä 23. joulukuuta.

Talvinen näkymä Reijolan ylängöltä 23. joulukuuta. Kuva: Eero Könönen

Lämpimin huhtikuu 2001:


Vuonna 2001 vietettiin Pohjois-Karjalassa lämpimintä huhtikuuta. Suomen korkein lämpötila mitattiin Tohmajärvellä, jossa elohopea kipusi 25. päivänä hellerajan tuntumaan eli 24,7 asteeseen. Suomessa on vain kerran huhtikuussa päästy hellelukemiin, kun Jyväskylässä mitattiin 27. päivänä vuonna 1921 kuukauden vieläkin voimassa olevaksi maksimilämpötilaennätykseksi 25,5 astetta.

Tohmajärven huhtikuun 2001 keskilämpötilaksi tuli 5,5 astetta, joka on 0,8 astetta korkeampi kuin seuraavaksi lämpimimmän huhtikuun keskilämpötila vuodelta 1950. Helsingissä lämpimin huhtikuu on vuodelta 1921, jolloin päästiin lukemiin 6,8 astetta ja toiseksi lämpimin oli vuonna 2019 lukemin 6,7 astetta.


Lämpimin marraskuu 2005:


Tohmajärven kaikkien aikojen lämpimin marraskuu oli vuonna 2005, jolloin keskilämpötilaksi mitattiin 2,6 astetta. Myös Joensuun lentoasemalla Liperissä rikottiin entinen vuoden 1996 keskilämpötilaennätys 1,8 astetta selvästi. Liperissä oli vielä 0,2 astetta Tohmajärveä lämpimämpää. Helsingin lämpimin marraskuu oli vuonna 2015, jolloin päästiin 5,6 asteeseen.


Lämpimin joulukuu 2006:


2000-luvulla on ollut useita lämpimiä joulukuita, sillä ilmastonmuutos näkyy selvimmin juuri loppuvuoden kuukausina. Vuonna 2006 oli kaikkein lämpimin joulukuu sekä Helsingissä – keskilämpötila 4,0 – että Pohjois-Karjalassa, jolloin Tohmajärvellä mitattiin 0,7 ja Liperissä 0,3 astetta. Lumipeitteen tulo viivästyi lauhan joulukuun seurauksena maakunnan keskiosissa tammikuun puolelle.

Lämpimin maaliskuu ja korkein maaliskuun maksimilämpötila 2007:


Säähistorian lämpimin maaliskuu näki päivänvalon vuonna 2007, jolloin Helsingissä mitattiin keskilämpölukemat 3,1 astetta. Myöskään Pohjois-Karjalassa ei ole ollut yhtä lämmintä aiemmin maaliskuussa. Tohmajärvellä kirjattiin uudeksi keskilämpöennätykseksi 1,4 astetta.

Myös kuukauden maksimilämpötilaennätys syntyi samana kuukautena, kun Helsinki-Vantaan lentoasemalla mittari kipusi 27. päivänä 17,5 asteeseen.


Lämpimin heinäkuu ja korkein heinäkuun maksimilämpötila 2010:


Heinäkuu 2010 on ollut sääharrastajan unelmakuukausi, sillä silloin murskattiin niin kuukauden keskilämpötilaennätyksiä kuin tehtiin Suomen säähistorian maksimilämpötilaennätys.

Joensuun lentoasemalla Liperissä mitattiin 29. päivänä uudeksi maksimilämpötilaennätykseksi 37,2 astetta ja myös Joensuun Linnunlahdella (36,8) rikottiin entinen, vuonna 1914 Turussa mitattu entinen ennätys 35,9 astetta. Keskilämpötilaennätykset rikottiin niin Helsingissä (21,7), Joensuun lentoasemalla (21,8) kuin Tohmajärvellä (20,9).


Korkein elokuun maksimilämpötila 2010:


Heinäkuussa alkanut superhelteinen jakso jatkui vielä elokuussa ja 6. päivänä mitattiin Heinolan Asemantauksessa ja Lahden Launeella ennätykselliset maksimilämpötilalukemat 33,8 astetta.

Vuonna 2018 Tohmajärvellä mitattu keskilämpötila 16,3 astetta sivuaa paikkakunnan ennätystä - 16,3 astetta oli myös vuonna 1927.


Korkein joulukuun maksimilämpötila 2015:


Joulukuussa 2015 rikottiin kaikkien aikojen maksimilämpötilaennätys, kun Kokemäellä yllettiin joulun alla 20. päivänä 11,3 asteeseen.

Lähelle tuota lukemaa päästiin hiljattain tänä vuonna 18. päivänä Maarianhaminan lentoasemalla Ahvenanmaalla, jossa lukemiksi mitattiin 11,0 astetta.


Lämpimin toukokuu 2018:


Ennätysmurskajaisten tahti kiihtyi 2010-luvun loppupuolella. Vuonna 2018 rikottiin toukokuun keskilämpöennätykset niin Helsingissä (14,5 astetta) kuin Pohjois-Karjalassa, jossa Liperin lukemiksi tulivat 13,3 ja Tohmajärven 12,8 astetta. Entinen lentoaseman ennätys 12,5 astetta oli vuodelta 1984.

Helsingin Kumpulassa keskilämpötilaksi mitattiin peräti 15,5 astetta. Helleraja ylitettiin Pohjois-Karjalassa yhdeksänä päivänä ja koko Suomessa ennätyksellisesti 14 päivänä.


Korkein lokakuun maksimilämpötila 2018:


Lokakuun puolivälissä 2018 saatiin nauttia vielä kesäisestä säästä, kun etelä- ja erityisesti keskiosiin maata tulvahti vuodenaikaan nähden harvinaisen lämmintä ilmaa.

Oulussa mitattiin Suomen kaikkien aikojen lokakuun maksimilämpötilaennätykseksi 21,1 astetta ja useilla muillakin Keski-Suomen havaintopaikkakunnilla rikottiin entinen Helsinki-Malmin lentoasemalla mitattu entinen vuoden 1985 ennätys 19,4 astetta.

Pohjois-Karjalan korkein lukema kirjattiin Valtimon kirkonkylässä, jossa päästiin entistä SE-lukemaa sivuavaan lämpötilaan 19,4 astetta.


Lämpimin tammikuu 2020 ja lämpimin talvi 2019-20:


Varsinainen ennätystulitus alkoi vuoden 2020 alussa, kun vuoden ensimmäinen kuukausi tammikuu oli ylivoimaisesti kaikkien aikojen lämpimin Suomessa.

Merkittävin ennätys syntyi Helsingin Kaisaniemessä, jossa entinen vuodelta 1930 peräisin ollut ennätys 1,4 astetta rikottiin peräti 1,6 asteella lukemin 3,0 astetta.

Yhtä reippaita parannuksia entisiin tammikuun ennätyksiin saatiin myös Pohjois-Karjalassa: Tohmajärvellä entinen ennätys -3,2 astetta koheni lukemiin -1,5 ja Joensuun lentoasemalla lukemat -4,1 paranivat huikeasti 2,3 asteella tulokseen -1,8 astetta.

Myös koko talvi 2019-20 oli ylivoimaisesti lämpimin Suomen säähistoriassa. Helsingin Kaisaniemen talvikuukausien keskilämpötilaksi mitattiin 2,3 astetta (entinen ennätys 1,4, 2007-08), Tohmajärven Kemien lukemiin -1,8 (-2,6, 2007-08) ja Joensuun lentoaseman luvut olivat -2,1 (-2,9, 2007-08).


Korkein marraskuun lämpötila 2020:


Edellisestä ennätyksestä ehti kulua vain reilut puoli vuotta, kun jälleen rikottiin ennätyksiä. Lähes kesäinen lämpötila 16,6 astetta mitattiin Maarianhaminassa 6. päivänä marraskuuta. Se rikkoi vuonna 2015 Kemiönsaaressa mitatun ennätyksen 2,3 asteella.

Myös Pohjois-Karjalassa lämpötila kipusi 3. marraskuuta harvinaisen korkealle, kun Tohmajärven lukemiksi kirjattiin 11,4 astetta. Näin korkeaa marraskuun lämpötilaa ei maakunnassa ollut mitattu ainakaan 60 vuoteen.


Lämpimin syksy 2020:


Koko syksy (syys-, loka- ja marraskuu) oli ennätyslämmin, sillä marraskuun viimeisenä päivänä voitiin todeta kaikkien aikojen korkeimman syyskuukausien keskilämpötilan syntymistä.

Niin Helsingin Kaisaniemessä lukemin 9,6 astetta kuin Joensuun lentoasemalla astein 6,3 rikottiin entiset ennätyslukemat, jotka Helsingissä olivat vuodelta 1938 (9,4) ja Liperissä vuodelta 2005 (6,2). Tohmajärvellä syksy 2020 (6,0) sijoittuu kolmannelle sijalle, kun syksyt 1934 ja 2005 kiilaavat 0,1 asteella edelle.


Lämpimin kesäkuu 2021:


Ennätyksistä ei ole jääty paitsi myöskään tänä vuonna, kun kesäkuussa vietettiin hurjaa hellejaksoa, joka nosti kuukauden keskilämpötilan ennätyskorkealle.

Aivan ei ylletty kaikkien aikojen maksimilämpötilaennätykseen, josta Parikkalan 33,6 jäi Ähtärin vuonna 1935 mitatusta lukemasta vain 0,2 astetta.

Merkittävin keskilämpöennätys saavutettiin jälleen Helsingin Kaisaniemessä, jonka keskilämpötila 19,3 astetta ylittää entisen vuodelta 1936 peräisin olleen ennätyksen 0,5 asteella.

Myös Pohjois-Karjalassa murskattiin keskilämpöennätyksiä. Merkittävin parannus kirjattiin Joensuun lentoasemalla Liperissä. Siellä entinen vuoden 1999 ennätys 18,2 astetta rikottiin peräti 0,8 asteella, kun keskilämpötila kipusi 19,0 asteeseen.

Yhtä lämmintä (19,0) maakunnan virallisilla sääasemilla oli myös Liperin Tuiskavanluodossa, josta vertailutietoja on tosin vain parinkymmenen vuoden ajalta. Tohmajärven lukema 18,3 astetta sivuaa vuoden 1999 ennätystä.


Lämpimin kesä 2021:


Ennätyslämpimän kesäkuun ja keskilämpöennätystä hipovan heinäkuun jälkeen normaali elokuun keskilämpötila riitti varmistamaan Joensuun seudulla uuden kesäkuukausien keskilämpöennätyksen synnyn.

Joensuun lentoasemalla Liperissä kolmen kesäkuukauden keskilämpötila kipusi 18,0 asteeseen. Edellinen vuodelta 1972 peräisin ollut ennätys rikkoutui 0,4 asteella.

Tohmajärven Kemiessä kesä oli mitatun historian toiseksi lämpimin keskilämpöastein 17,0. Vuonna 1972 kirjatusta ennätyksestä jäätiin vain 0,2 astetta ja vuonna 2010 mitattu tähänastinen kakkostulos 16,4 astetta rikkoutui selvästi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Sääblogin pitäjä toivottaa kaikille lukijoille tunnelmallista joulua!

Sääblogin pitäjä toivottaa kaikille lukijoille tunnelmallista joulua! Kuva: Eero Könönen

Lämpöennätyksiä on siis rikottu viimeisen 20 vuoden aikana kuin liukuhihnalta, ja ennätysvauhti on vain kiihtynyt viimeisten vuosien aikana. Mitä ennätyksiä ensi vuosi tuokaan tullessaan?

Sääblogin kirjoittaja toivottaa kaikille lukijoille mitä parhainta joulunaikaa ja entistä kiintoisampaa säävuotta 2022.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi