play

Sääblogi: Tammikuu on nousemassa viiden lämpimimmän joukkoon – pluspäiviä jo lähes kymmenen

Joensuun kadut olivat märkiä 26. tammikuuta.

Joensuun kadut olivat märkiä 26. tammikuuta. Kuva: Eero Könönen

Eero Könönen

Tämän vuoden tammikuussa ei ole tarvinnut hytistä paukkupakkasissa, sillä kuukauden aikana on ollut vain yksi kunnon pakkaspäivä.

Kuukauden 7. päivänä lämpötila laski Valtimolla -28,7 asteeseen ja Juuassa -27,4:ään ja muuallakin Pohjois-Karjalan havaintoasemilla Ilomantsin Pötsönvaaraa ja Liperin Tuiskavanluotoa lukuun ottamatta vähintään 20 miinusasteeseen.

Muuten kuukautta on vietetty leppeässä, välillä jopa plusmerkkisessä talvisäässä, sillä esimerkiksi Joensuun Linnunlahdella vuorokauden keskilämpötila on pysytellyt tähän mennessä plussan puolella peräti yhdeksänä päivänä 26:sta. Maakunnan korkein lämpötila mitattiin 26. päivänä Valtimolla, jolloin plusasteiksi kirjattiin 3,8.

Lumiveistosten teko oli onnistunut Reijolan koululla lauhana päivänä 19. tammikuuta.

Lumiveistosten teko oli onnistunut Reijolan koululla lauhana päivänä 19. tammikuuta. Kuva: Eero Könönen

Valtakunnan tähän mennessä korkein lämpötila kirjattiin 25. päivänä, kun föhn-tuulen vaikutuksesta lämpötila kipusi länsirannikolla ja sen tuntumassa vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen korkealle. Vaasan lentoasemalla mitattiin 8,2, Vaasan Klemettilässä 7,7 ja Siikajoen Ruukissa 7,3 astetta.

Kuukauden keskilämpötila on nousemassa koko maakunnassa 4-5 astetta keskimääräistä korkeammaksi. Joensuun lentoasemalla Liperissä, josta on yhtäjaksoisia keskilämpötilojen vertailutietoja vuodesta 1955 lähtien, keskilämpötila 4,4 astetta yltää 26. päivän jälkeen neljänneksi.

Tohmajärven Kemiestä vertailutietoja on pitemmältä ajalta, aina vuodesta 1927 lähtien. Siellä tämän vuoden tammikuu yltää 7:nneksi lukemin -4,7 astetta. Tohmajärvellä edelle kiilaavat muun muassa kolme harvinaisen lämmintä 1930-luvun tammikuuta 1930, 1932 ja 1934.

Ilmastonmuutoksen myötä 2000-luvun tammikuut ovat erittäin vahvasti edustettuna sekä Liperissä että Tohmajärvellä. Liperissä kymmenen lämpimimmän joukkoon mahtuu kuusi ja Tohmajärvelläkin neljä tammikuuta 2000-luvulta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Lämpötila oli 25. päivänä hieman plussan puolella.

Lämpötila oli 25. päivänä hieman plussan puolella. Kuva: Eero Könönen

Tammikuun korkein on vuodelta 1973

Tasan puolet eri kuukausien maksimilämpöennätyksistä on mitattu 2000-luvulla, mutta voimassa on silti vielä vanhoja ennätyslukemia. Tammikuun korkein 10,9 astetta mitattiin 6.1.1973 Maarianhaminan Jomalassa Ahvenanmaalla.

Helmikuun ennätys on vieläkin vanhemmalta ajalta, kun sotatalvena 1943, kuukauden 28. päivänä Helsingin Ilmalassa elohopea kipusi 11,8 asteeseen.

Ennen 2000-lukua kirjattuja ennätyksiä on lisäksi huhtikuussa (Jyväskylä 25,5 astetta, 27.4.1921), toukokuussa (Lapinjärvi 31,0, 30. ja 31.5.1995), kesäkuussa (Ähtäri 33,8, 24.6.1935) ja syyskuussa (Rauma 28,8, 6.9.1968).

Lähimmäksi toukokuun ennätystä on päässyt Ilomantsin Pötsönvaara, jossa mitattiin 19.5.2021 peräti 30,8 astetta.

Tilastoja

Tammikuu 2023

Keskilämpötilat 26. päivän jälkeen, (suluissa normaali tammikuun keskilämpötila 1991-2020)

Liperi, Tuiskavanluoto -3,8

Joensuu, Reijola -4,0

Joensuu, Linnunlahti -4,1

Liperi, lentokenttä -4,4 (-8,6)

Tohmajärvi, Kemie -4,7

Juuka, Niemelä -4,9 (-9,4)

Lieksa, Lampela -4,9 (-9,4)

Ilomantsi, MekrijärvI -5,1 (-9,3)

Nurmes, Valtimo -5,1 (-9,5)

Ilomantsi, Pötsönvaara -5,5

Muu Suomi

Helsinki, Kaisaniemi -1,0 (-3,1)

Sodankylä, Tähtelä -8,0 (-12,6)

Tammikuun maksimit 26. päivän jälkeen

Nurmes Valtimo 3,8 (26.)

Juuka Niemelä 3,4 (26.)

Tohmajärvi Kemie 3,4 (1.)

Liperi, lentoasema 3,2 (26.)

Lieksa Lampela 3,0 (26.)

Joensuu Linnunlahti 2,9 (26.)

Liperi Tuiskavanluoto 2,6 (1. ja 26.)

Ilomantsi Mekrijärvi 2,6 (26.)

Ilomantsi Pötsönvaara 1,8 (26.)

Muu Suomi

Helsinki Kaisaniemi 5,5 (1.)

Sodankylä Tähtelä 0,8 (12.)

Tammikuun minimit 26. päivän jälkeen

Nurmes Valtimo -28,7 (7.)

Juuka Niemelä -27,4 (7.)

Lieksa Lampela -26,7 (7.)

Tohmajärvi Kemie -26,6 (7.)

Ilomantsi Mekrijärvi -25,4 (7.)

Joensuu Linnunlahti -22,2 (7.)

Liperi, lentoasema -21,9 (7.)

Ilomantsi Pötsönvaara -19,0 (7.)

Liperi Tuiskavanluoto -18,8 (7.)

Sodankylä Tähtelä -34,3 (7.)

Helsinki Kaisaniemi -10,9 (5.)

Lämpimimmät tammikuut

Tohmajärvi, Kemie 1927-2022, normaali -8,6 (1991-2020)

2020: -1,5

1930: -3,2

1934: -3,4

2008: -3,7

1989: -3,8

1932: -4,0

2005: -4,1

1949: -4,7

2023: -4,7 (26. päivän jälkeen)

1975: -4,9

Liperi, Joensuun lentoasema 1955-2022, normaali -8,6 (1991-2020)

2020: -1,8

1989: -4,1

2008: -4,1

2023: -4,4 (26. päivän jälkeen)

2005: -4,5

1975: -5,1

2001: -5,3

2018: -5,3

1998: -5,5

1971: -5,6

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi