Neste vähentää noin 320 työtehtävää Suomessa
Neste vähentää muutosneuvottelujen päätteeksi Suomessa noin 320 työtehtävää. Vähennykset tehdään, kun yhtiö yhdistää kolme uusiutuvien tuotteiden liiketoimintayksikköään ja järjestää toimintoja uudelleen.
Lisäksi Neste arvioi, että muualla maailmassa vähennetään noin 70 työtehtävää. Nesteen mukaan yksinkertaistettu organisaatiorakenne ja toimintamalli parantavat kustannustehokkuutta ja vahvistavat yhtiön pitkän aikavälin kilpailukykyä.
Uudelleenjärjestelyn odotetaan tuovan yhteensä noin 50 miljoonan euron vuotuiset säästöt.
Neste kertoi muutosneuvotteluista marraskuussa. Nesteellä oli viime vuoden syyskuun lopussa noin 6 100 työntekijää, joista lähes 4 000 Suomessa.
Kun muutosneuvottelut alkoivat, toimitusjohtaja Matti Lehmus sanoi, että uudelleenjärjestelyt johtuvat Nesteen voimakkaasta kasvusta ja laajentumisesta viime vuosina.
– Organisaatiomme monimutkaisuus on kasvanut, ja myös kustannuksemme ovat nousseet, Lehmus sanoi tuolloin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi