play

Ovatko asuntolainojen korot nyt pysyvämmin laskussa? Näin asiantuntijat arvioivat

Kuva: Lehtikuva

STT

Suomen yleisin asuntolainan viitekorko eli 12 kuukauden euribor laski kuluneella viikolla alimmilleen kolmeen kuukauteen. Kehitys herättää toiveita siitä, että suomalaisia kotitalouksia kurmottava korkea korkotaso voisi olla vähitellen helpottamassa.

Torstaina ja perjantaina 12 kuukauden euribor oli noin 3,63 prosenttia, kun se vielä huhtikuun loppupuolella liikkui 3,7 prosentin yläpuolella. Viime syksynä vuoden euribor kävi korkeimmillaan yli 4,2 prosentissa.

OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomistin Jari Hännikäisen mukaan euriborien viimeaikainen lasku kertoo, että markkinat uskovat entistä vahvemmin siihen, että Euroopan keskuspankin (EKP) koronlaskut lähestyvät.

–  Pitää tapahtua jokin merkittävä yllätys, jotta korkoja ei laskettaisi kesäkuussa, Hännikäinen sanoo STT:lle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kahden edellisen vuoden aikana EKP tiukensi ankarasti rahapolitiikkaansa, kun se pyrki suitsimaan kuluttajahintojen rajua nousua. Nyt inflaatio on rauhoittunut euroalueella lähelle EKP:n kahden prosentin tavoitetta, joten keskuspankki pääsee vähitellen löysäämään korkoruuvia.

Hännikäisen mukaan 12 kuukauden euriborin kehitys on ollut alkuvuonna siinä mielessä yllättävää, että korot eivät ole laskeneet niin paljon kuin vielä vuodenvaihteessa ajateltiin. Hän kuitenkin sanoo, että loppuvuoden aikana korot ovat tulossa selvästi alaspäin.

–  Odottaisin, että kesäkuun koronlaskun jälkeen nähdään vielä useampi koronlasku tämän vuoden aikana.

–  EKP ei koskaan halua tehdä vain yhtä korkoliikettä, vaan sitten kun koronlaskusykli aloitetaan, se on selvä signaali siitä, että keskuspankki näkee tarvetta koronlaskujen jatkumolle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hännikäisen mukaan EKP voi laskea ohjauskorkojaan tänä vuonna 0,75–1,0 prosenttiyksikköä. Hän arvioi, että ensi vuodenvaihteessa 12 kuukauden euribor voisi liikkua suunnilleen kolmen prosentin tuntumassa.

Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto arvioi, että kuluneella viikolla nähty vuoden euriborin lasku liittyy enemmän Yhdysvaltojen talouteen kuin euroalueeseen.

Yhdysvalloissa työmarkkinoiden kehitys jäi huhtikuussa odotettua vaisummaksi, mikä Kuusiston mukaan tarkoittaa, että palkkojen nousupaineet helpottavat ja myös Yhdysvalloissa inflaatio osoittaa hidastumisen merkkejä.

–  Tämä viimeisin liike euribor-koroissa kertoo, että markkinat ovat vähän vakuuttuneempia siitä, että myös Yhdysvalloissa tullaan tänä vuonna laskemaan korkoja, Kuusisto sanoo STT:lle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Saadaan vahvistusta sille tarinalle, että globaalisti inflaatio on hidastumassa, ja sitten keskuspankit pääsevät laskemaan korkoja.

Eli kun Yhdysvaltojen työmarkkinat kehittyvät odotettua heikommin, suomalainen asuntovelallinen kiittää?

–  Kyllä, näin voi sanoa. Kyllä tässä kuitenkin nämä kaksi isoa talousaluetta menevät sen verran käsi kädessä, Kuusisto sanoo.

Euroalueella hintakehitys on Hännikäisen mukaan mennyt parempaan suuntaan kuukausi kuukaudelta. Inflaatio on painunut 2,4 prosenttiin, mikä Hännikäisen mukaan antaa jo EKP:lle tilaa hengittää.

–  Inflaatiokuva alkaa näyttää muilta osin aika mukavalta, mutta palveluiden hinnat nousevat edelleen aika reippaasti, koska palkankorotukset ovat olleet korkeita, Hännikäinen sanoo.

Kuusiston mukaan palveluhintojen sitkeä nousu kertoo, että taistelussa inflaatiota vastaan viimeiset metrit ovat kaikkein vaikeimpia.

–  Keskuspankit tekevät mielestäni ihan oikein, kun ne haluavat varmistua siitä, että inflaatio on todella palaamassa sinne kahteen prosenttiin.

Danske Bank odottaa, että EKP laskee ohjauskorkoja tänä vuonna kolme kertaa. Ensi vuonna olisi luvassa neljä koronlaskua lisää.

Kuusisto arvioi, että vuoden päästä keväällä 12 kuukauden euribor voisi olla vähän alle kolme prosenttia.

Monille suomalaisille korkotaakan keventyminen toisi selvästi lisää taloudellista liikkumavaraa arkeen. Kuusisto sanoo, että jos korkotaso laskee prosenttiyksikön verran, esimerkiksi 200  000 euron asuntolainassa korkokulut pienenevät karkean laskelman mukaan noin 170 eurolla kuukaudessa.

–  Kyllä sitä helpotusta asuntovelallisille on tulossa. Se vain ei tule ihan niin nopeasti kuin jossain vaiheessa oli odotettu.

Kuusisto korostaa, että euriborien liikkeisiin vaikuttavat aina paljon odotukset EKP:n tulevasta korkotasosta. EKP:ltä odotetaan hyvin laajasti kesäkuun koronlaskua, joten sen toteutuminen ei enää paljon hetkauttaisi euriboreja.

–  Niin kauan kuin keskuspankki tekee odotetun kaltaisia korkopäätöksiä, euribor-korot eivät välttämättä edes hirveästi muutu. Aina kun tulee jotain, mikä muuttaa odotuksia, myös euribor-korot muuttuvat.

OP ennakoi euriborien vakautuvan tulevina vuosina suunnilleen 2,5–3 prosentin haarukkaan.

–  Nykytiedon valossa euribor-korot tulevat laskemaan selvästi nykytasoilta, mutta paluuta takaisin nollakorkoaikaan ei ole näköpiirissä, Hännikäinen sanoo.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi