play

Alfa TV:n toiminta loppuu, omistaja on jättänyt konkurssihakemuksen

Alfa TV:n logo yrityksen tiloissa Keravalla viime vuonna. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Alfa TV:n logo yrityksen tiloissa Keravalla viime vuonna. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

Televisiokanava Alfa TV:n toiminta loppuu. Kanavan omistava Brilliance Communications Oy on jättänyt tänään konkurssihakemuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.

Asiasta kertoo Alfa TV:n uutiset.

Yhtiön hallituksen mukaan yhtiö maksukyvytön ja sen pääoma on menetetty. Yhtiöllä ei ole edellytyksiä hakeutua yrityssaneeraukseen.

Brilliance Communications oli käynyt eri sijoittajien ja omistajien kanssa neuvotteluita Alfa TV:n toiminnan jatkosta. Neuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Alfa TV oli järjestänyt viime vuonna osakeannin, jolla kerättiin kolme miljoonaa euroa lähinnä sisältöjen kehittämiseen. Myös Brilliance Communications järjesti samana vuonna osakeannin, jossa kerättiin uutta pääomaa lähes miljoona euroa.

Alfa TV:n ja sen omistajayhtiön rahat olivat kuitenkin toukokuussa jo loppu, kertoi Iltalehti.

Brilliance Communications ilmoitti syyskuussa aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskivat koko yhtiön henkilökuntaa. Perusteluna neuvotteluille oli ollut yhtiön heikko taloudellinen tilanne.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi