play

Danske Bank ennustaa Suomen talouskasvun olevan aiempaa rivakampaa tänä vuonna, mutta ikääntyvän maan vanhat vaivat kolkuttelevat jo ovella

Dansken mukaan työttömyys näyttää kehittyvän toivottuun suuntaan: Tänä vuonna työttömyysaste laskee keskimäärin 7,7 prosenttiin ja ensi vuonna se painuu edelleen 7,1 prosenttiin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Dansken mukaan työttömyys näyttää kehittyvän toivottuun suuntaan: Tänä vuonna työttömyysaste laskee keskimäärin 7,7 prosenttiin ja ensi vuonna se painuu edelleen 7,1 prosenttiin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT-Lehtikuva

Danske Bank korottaa Suomen talouden kasvuennustettaan tälle vuodelle. Pankki arvioi bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,6 prosenttia, kun kevään ennusteessa kasvulukemaksi enteiltiin 2,3 prosenttia.

Ensi vuonna talous kasvaa ennusteen mukaan 2,9 prosenttia eli kasvu on hivenen vaisumpaa kuin kevään ennusteessa. Dansken mukaan jo ensi vuoden aikana nousutahti madaltuu.

Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo pankin tiedotteessa, että ikääntyvällä Suomella on edessään koronan jälkeen vanhat tutut haasteet, jotka uhkaavat hyydyttää kasvun ensi vuoden jälkeen.

–  Suomi selviää kriisistä melko ehjänä, mutta hyvinvoinnin lisääminen edellyttää kestävää talouskasvua. Talouspolitiikan katse pitäisi siirtää työvoiman tarjontaa ja tuottavuutta nostaviin rakenteellisiin uudistuksiin, Kuoppamäki sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Dansken mukaan työttömyys näyttää kuitenkin kehittyvän toivottuun suuntaan: Tänä vuonna työttömyysaste laskee keskimäärin 7,7 prosenttiin ja ensi vuonna se painuu edelleen 7,1 prosenttiin.

Pankin mukaan toistaiseksi ei ole kuitenkaan nähty vielä sellaisia työllisyystoimia, joilla hallituksen 80  000 uuden työpaikan tavoite saavutettaisiin.

–  Jämäkät työllisyystoimet tukisivat talouskasvua lisäämällä työvoiman tarjontaa ja parantaisivat julkisen talouden kestävyyttä, Kuoppamäki sanoo.

"Inflaation kiihtyminen iso riski"

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Inflaation Danske uskoo vuositasolla olevan Suomessa tänä vuonna 1,7 prosenttia ja ensi vuonna 1,6 prosenttia. Pankin mukaan talouden nopea toipuminen on kasvattanut huolta inflaation pysyvästä kasvusta.

Yhdysvalloissa inflaatio kohosi toukokuussa jo viiteen prosenttiin, mutta se ei ole saanut maan keskuspankkia hillitsemään elvytystään. Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist kuitenkin arvioi, että keskuspankkien osto-ohjelmien rajoittaminen nousee puheisiin syksyn mittaan.

–  Ohjauskoron nostoihin on vielä matkaa. Joka tapauksessa inflaation liiallinen kiihtyminen on yksi maailmantalouden isoja riskejä tällä hetkellä. Markkinoilla ei olla vielä valtavan huolestuneita, mutta riski rahapolitiikan kiristämistarpeen syntymisestä on todellinen, Appelqvist toteaa tiedotteessa.

Avautuminen etenee

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Danske luonnehtii yhteiskuntien avautumisen ja maailmantalouden piristyminen etenevän aikataulussa, kun rokotukset ovat edenneet jotakuinkin odotetusti länsimaissa. Kovaa kasvuvauhtia pidetään niin palvelusektorilla kuin teollisuudessa.

Appelqvist kuitenkin muistuttaa, että koronan tuomaa haavoittuvuutta on etenkin Aasiassa, mikä on monien globaalien tuotantoketjujen alkupää. Siellä rokotuskattavuus on useassa valtiossa edelleen alhainen, ja virus vaikuttaa tuotantoketjun toimivuuteen.

–  Pahimmassa tapauksessa aktiiviset epidemiapesäkkeet synnyttäisivät uusia virusvariantteja, jotka pystyisivät kiertämään rokotesuojaa ja siten vaarantamaan epidemian hallinnan myös länsimaissa, Appelqvist sanoo.

–  Myös länsimaiden puhtaasti itsekkäistä intresseistä käsin olisi tärkeää taata riittävät resurssit rokotteiden tuotantoon ja jakeluun globaalisti.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi