play

Ensimmäinen veromätkyjen maksupäivä huomenna – ensimmäiset palautukset ensi viikon maanantaina

Ensimmäinen veromätkyjen maksupäivä on torstaina 1. heinäkuuta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Ensimmäinen veromätkyjen maksupäivä on torstaina 1. heinäkuuta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

STT-Lehtikuva

Ensimmäinen jäännösverojen eli mätkyjen maksupäivä on huomenna, kertoo Verohallinto. Toinen mätkyjen maksupäivä on 2. elokuuta.

Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan ensi viikon maanantaina. Toinen maksupäivä on 3. elokuuta.

Elokuussa veronpalautuksia ja jäännösveroja tulee maksuun moninkertaisesti enemmän kuin heinäkuussa. Maanantaina maksetaan palautuksia 148  000 henkilölle yhteensä 133 miljoonaa euroa. Elokuussa palautuksia saa kaksi miljoonaa henkilöä noin 990 miljoonan euron arvosta.

Huomenna mätkyjä joutuu maksamaan 64  000 henkilöä. Maksettavaa on yhteensä 52 miljoonaa euroa. Elokuussa mätkyjä erääntyy yhteensä 119 miljoonaa euroa. Maksupäivä koskee 330  000 henkilöä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kiinteistöveron maksupäivät ovat 6. heinäkuuta ja 6. elokuuta.

–  Tänä vuonna veronpalautusten odottajilta vaaditaan malttia. Rahat eivät ole välttämättä tilillä heti veronpalautuspäivän aamuna. Pystymme kuitenkin maksamaan veropalautuksia joka kuussa päivää viime vuotta aiemmin, kertoo Verohallinnon ylitarkastaja Juha Villman tiedotteessa.

Verotus valmistuu joustavasti

Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt kolmatta vuotta joustavasti, eli eri henkilöillä eri aikaan. Siksi veronpalautusten tai mahdollisten jäännösverojen määräpäiviä on tänäkin vuonna useita. Ensimmäiset saavat veronpalautukset heinäkuussa ja viimeisimmätkin joulukuussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Verohallinto muistuttaa asiakkaita tarkistamaan OmaVerosta, mille tilille veronpalautukset ovat tulossa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi