Pörssisähkön hinnassa tänään "historiallinen hetki" – vuorokauden keskihinta on hiuksenhienosti miinuksella
Pörssisähkön hinta on tänään Suomessa historiallisen alhainen, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sähkön vuorokauden keskihinta on Suomessa miinuksella.
– Keskihinta on hiuksenhienosti miinuksella: -0,1, mutta on kuitenkin. Päivän aikana on plushintoja ja miinushintoja, mutta muutokset ovat todella pieniä suuntaan ja toiseen. Tämä on historiallinen hetki, Ruusunen sanoo STT:lle.
Hintakehitykseen yleisesti ovat hänen mukaansa vaikuttaneet tehdyt investoinnit, mutta tämän päivän poikkeuksellisen tilanteen taustalla on ennen kaikkea tulvakausi.
– Kun on kovat tulvat, ei vesivoimaa voida säätää alaspäin. Kaikki vesi täytyy painaa voimalaitoksista läpi, jotta tulvaa voidaan hallita.
Sähköntuotanto on parhaillaan suurta muissakin Pohjoismaissa. Myös Keski-Euroopasta tulee nyt Ruususen mukaan välillä halvempaa sähköä.
Fortum kertoi jo eilen, että tilanteeseen reagoidaan tänään säätämällä Loviisan voimalaitoksen molempien yksiköiden tehoa alaspäin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi