play

Facebook voitti kiistan oikeudessa, arvo nousi yli biljoonaan dollariin – saa pitää Instagramin ja Whatsappin

Sosiaalisen median jättiyhtiö Facebook on saanut merkittävän voiton tuomioistuimessa. LEHTIKUVA/AFP

Sosiaalisen median jättiyhtiö Facebook on saanut merkittävän voiton tuomioistuimessa. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Sosiaalisen median jättiyhtiö Facebook on saanut merkittävän voiton tuomioistuimessa. Yhdysvaltain liittovaltion tuomari hylkäsi useat oikeusjutut yhtiötä vastaan maanantaina paikallista aikaa.

Liittovaltion tuomari kumosi syytteet kilpailulakien rikkomisesta ja valta-aseman väärinkäytöstä. Tuomarin mukaan kanteissa ei pystytty todistamaan, että Facebook olisi monopoli.

Washingtonissa annettu päätös merkitsee, että Instagramia ja Whatsappia ei tarvitse irrottaa emoyhtiö Facebookista. Tuloksena oli niin ikään se, että Facebookin osakkeiden markkina-arvo nousi ensi kertaa yli biljoonaan dollariin.

Oikeusjuttuja Facebookin pilkkomiseksi olivat ajamassa muiden muassa Yhdysvaltain hallitus ja 46 osavaltiota. Viime joulukuussa jätetyissä kanteissa vaadittiin esimerkiksi viestisovellus Whatsappin sekä kuvien jakopalvelun ja sosiaalisen verkoston Instagramin myymistä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi