play

Finavian lentoasemilta 19 uutta lentoyhteyttä talveksi – reiteistä kahdeksan on täysin uusia, loput avautuvat tauon jälkeen.

Muun muassa halpalentoyhtiö Ryanair aloittaa kolme uutta reittiä Dublinista, Lontoon Stanstedista ja Brysselin Charleroista Rovaniemen lentoasemalle. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho

Muun muassa halpalentoyhtiö Ryanair aloittaa kolme uutta reittiä Dublinista, Lontoon Stanstedista ja Brysselin Charleroista Rovaniemen lentoasemalle. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho

STT-Lehtikuva

Suomesta pääsee talvella suorilla lennoilla noin 130 kohteeseen ympäri maailmaa, kertoo Suomen lentoasemia operoiva Finavia. Yhtiön mukaan tulevina viikkoina avataan 19 uutta reittiä, joista kahdeksan avautuu ensimmäistä kertaa. Loput yksitoista reittiä avataan uudelleen tauon jälkeen.

–  Olemme aktiivisesti tehneet työtä sen eteen, että Suomi tunnetaan mielenkiintoisena kohteena. On ilo huomata, että lentoyhtiöt kokevat lentoasemamme houkuttelevina ja sujuvina, sanoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori tiedotteessa.

Hänen mukaansa reittiavausten superpäivät ovat ensi sunnuntaina ja maanantaina. Silloin avataan yhteensä viisi lentoyhteyttä Rovaniemen, Helsinki-Vantaan ja Turun lentoasemille.

Halpalentoyhtiö Ryanair aloittaa kolme uutta reittiä Dublinista, Lontoon Stanstedista ja Brysselin Charleroista Rovaniemen lentoasemalle. Rovaniemen lentoasemalle käynnistetään myös Easy Jetin lennot Bristolista Britanniasta ja KLM:n lennot Amsterdamista

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kittilän lentoasemalla juhlistetaan puolestaan Air Francen Pariisiin-lentojen ja Eurowingsin Düsseldorfin-lentojen avauksia. Lisäksi Finnair avaa uuden reitin Tokioon Hanedan kentälle.

Myös vuorotiheys lisääntyy

Tauon jälkeen palautuvia reittejä lennetään Rovaniemelle Manchesterista, Lontoon Gatwickistä, Pariisista, Istanbulista ja Düsseldorfista. Kittilään lennetään uudelleen Riiasta ja Münchenistä. Ivaloon ja Kuusamoon avautuvat lennot tauon jälkeen Frankfurtista.

Lisäksi SAS aloittaa uudelleen reitin Tukholmasta Turkuun.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uusien reittien ja palautuvien lentojen ohella myös vuorotiheys lisääntyy. Tampere-Pirkkalan lentoaseman yhteydet paranevat, kun Air Baltic muuntaa lentonsa Tampereelta Amsterdamiin päivittäisiksi aiemman kahden viikkovuoron sijaan. Norwegian lisää puolestaan lentojaan Helsinki-Vantaalta Kittilään jouluna ja hiihtolomaviikolla.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi