play

Fossiilittoman sähkön osuus Suomessa oli viime vuonna ennätykselliset 86 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Suomen sähköntuotannosta 86 prosenttia katettiin fossiilittomalla sähköllä. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Suomen sähköntuotannosta 86 prosenttia katettiin fossiilittomalla sähköllä. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

STT-Lehtikuva

Viime vuonna Suomen sähköntuotannosta 86 prosenttia katettiin fossiilittomalla sähköllä, kertoo Tilastokeskus. Se on nykyaikana ennätyksellisen suuri osuus.

Fossiiliton sähköntuotanto sisältää uusiutuvat energialähteet ja ydinvoiman. Fossiilisilla polttoaineilla ja turpeella tuotettiin 14 prosenttia sähköstä.

Uusiutuvilla energialähteillä tuotettiin kuusi prosenttia enemmän sähköä kuin edellisvuonna, ja niiden osuus kasvoi 53 prosenttiin sähköntuotannosta. Kasvu aiheutui pääosin puupolttoaineilla tuotetun sähkön noususta.

Uusiutuvasta sähköstä tuotettiin vesivoimalla 45 prosenttia, tuulivoimalla 22 prosenttia ja melkein koko loppuosa puuperäisillä polttoaineilla. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön määrä jatkoi kasvuaan, mutta sen osuus sähkön kokonaistuotannosta oli edelleen marginaaliset 0,4 prosenttia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ydinvoimalla tuotettiin 33 prosenttia sähköstä.

Yhteensä Suomessa tuotettiin viime vuonna sähköä 69,3 terawattituntia, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Myös fossiilisilla polttoaineilla ja turpeella tuotettu sähkömäärä nousi edellisvuodesta kolme prosenttia, vaikka sen osuus pienenikin.

Kaukolämmön tuotanto kasvoi 16 prosenttia vuodesta 2020, mikä johtui kylmästä talvesta. Kaukolämmöstä tuotettiin uusiutuvilla polttoaineilla 47 prosenttia ja fossiilisilla polttoaineilla ja turpeella 39 prosenttia. Yhteensä kaukolämmön ja teollisuuslämmön tuotannoista 65 prosenttia tuotettiin uusiutuvilla.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi