play

Veikkaus vähentää parisataa työpaikkaa, sulkee myös Joensuun keskustan Pelaamon

STT, Renne Ohtonen

Veikkaus sulkee Tampereen kasinon joulukuussa. Päätös tehtiin osana muutosneuvotteluja, joiden lopputuloksesta yhtiö kertoi maanantaina.

Tampereen areenan yhteydessä sijaitseva kasino on ehtinyt toimia vain vajaa pari vuotta. Yhteensä Veikkauksella on tällä hetkellä Suomessa kaksi kasinoa, joista Helsingin kasino on toiminut yli 30 vuotta.

Lisäksi tämän vuoden loppuun mennessä suljetaan 19 Veikkauksen pelisalia eri puolilla maata. Niiden joukossa on Joensuun Siltakadulla sijaitseva Pelaamo.

Lisäksi esimerkiksi Helsingissä lopettavat Redin, Kaisaniemen ja Triplan Pelaamot, Turussa Skanssin ja Aurakadun, Seinäjoella ja Lempäälässä Ideaparkien ja Oulussa Kauppurienkadun Pelaamo.

Veikkaus myös leikkaa työpaikkoja, mutta määrät jäivät hieman syyskuussa ilmoitettuja pienemmiksi. Yhtiön mukaan arviolta noin 185–215 työntekijän työt päättyvät ja noin 110–150 työntekijän työsuhteen ehdot muuttuvat olennaisesti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Syyskuussa alkaneet muutosneuvottelut koskivat yli 800:aa työntekijää, ja vähennystarpeeksi arvioitiin tuolloin enimmillään 240.

–  Yhdessä henkilöstön edustajien kanssa käytyjen rakentavien keskustelujen jälkeen lopulliset luvut ovat alkuperäistä arviota pienemmät, sanoi Veikkauksen henkilöstöjohtaja Heli Lallukka tiedotteessa.​

Tarkemmat määrät päättyvistä työsuhteista selviävät vuoden loppuun mennessä. Veikkauksen mukaan siihen vaikuttavat päätökset työntekijöille tarjottujen uusien työtehtävien ja -nimikkeiden vastaanottamisesta sekä mahdolliset sisäiset siirrot yhtiössä.

Veikkauksen mukaan muutoksilla vahvistetaan yhtiön strategian mukaisia tavoitteita. Veikkaus haluaa olla tulevaisuudessa sekä Suomen markkinajohtaja että kansainvälisesti kilpailukykyinen ja kasvava rahapeliyhtiö.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tulemme tulevien vuosien aikana investoimaan merkittävästi kilpailukykymme vahvistamiseen. Meillä on Veikkauksessa erittäin ammattimaista alan osaamista, mutta tarvitsemme sitä lähitulevaisuudessa myös talon ulkopuolelta, Lallukka kuvailee.

Osana muutosta Veikkauksen liiketoiminta on jaettu kolmeen osaan. Kotimaan liiketoiminta on kahdessa osassa, joista toinen kattaa onnenpelit, automaatit ja yhtiön omat pelipaikat ja toinen nettikasinon ja vedonlyönnin. Kolmas osio käsittää kansainvälisen liiketoiminnan.

Muutosten taustalla on hallitusohjelmaan kirjattu suunnitelma avata rahapelijärjestelmä kilpailulle ja siirtää osa Veikkauksen digitaalisesta rahapeliliiketoiminnasta osaksi kansainvälistä lisenssipelimarkkinaa. Veikkauksella on säilymässä monopoli lotossa ja fyysisissä peliautomaateissa.

Veikkauksen monopolin murtaminen lähti kuitenkin liikkeelle jo ennen vaaleja, kun nykyisen järjestelmän ongelmat alkoivat käydä ilmeisiksi. Arviolta jo noin puolet digipeleistä pelataan ulkomaille, jolloin ulkopuoliset peliyhtiöt saavat tuottonsa ilman lisenssimaksuja, veroja tai vastuuta rahapeliongelmista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi