play

Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju siirtyy Kamuxin rattiin

Tapio Pajuharju. Arkistokuva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Tapio Pajuharju. Arkistokuva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT-Lehtikuva

Kiuas- ja saunavalmistaja Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju siirtyy käytettyjen autojen myyntiin erikoistuneen Kamuxin toimitusjohtajaksi.

Kamuxin mukaan yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Juha Kalliokoski jättää operatiiviset tehtävät viimeistään heinäkuun alussa. Kalliokoski perusti Kamuxin vuonna 2003 ja on johtanut yhtiötä siitä lähtien.

Pajuharju on toiminut Harvian toimitusjohtajana vuodesta 2016 alkaen. Sitä ennen hän on johtanut Hartwallia ja Lumenea ja toiminut johtotehtävissä myös muun muassa Huhtamäki-konsernissa Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Harvia kertoo, että Pajuharju jatkaa sen toimitusjohtajana toukokuun loppuun saakka ja uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on jo aloitettu. Haussa on henkilö, joka jatkaa yhtiön kehittämistä sen kasvustrategian mukaisesti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi