play

Pääomistaja Anne Berner lähti Vallilan palveluksesta omasta aloitteestaan

Anne Berner oli edellisellä vaalikaudella keskustan kansanedustaja ja Juha Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministeri LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Anne Berner oli edellisellä vaalikaudella keskustan kansanedustaja ja Juha Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministeri LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Tekstiili- ja sisustusalan yrityksen Vallila Interiorin pääomistaja, entinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei ole enää yhtiön palveluksessa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Vallila, Finlayson ja Makia muodostivat toukokuussa uuden Manna & Co -konsernin. Berner toimi Mannassa johtajana, mutta jätti paikkansa alkusyksystä.

–  Ratkaisu jatkaa työelämässäni eteenpäin oli omani ja siirtymä tehtiin hyvässä yhteistyössä (Manna & Co:n toimitusjohtajan) Mikko Koposen kanssa, Berner kertoi Ilta-Sanomille sähköpostitse.

Berner on edelleen Mannassa mukana omistajana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mannan hallituksen puheenjohtaja Risto Voutilainen kertoo STT:lle, ettei Bernerin lähtöön liity sen kummempaa dramatiikkaa.

–  Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ihan hyvässä yhteisymmärryksessä sovittu asia, Voutilainen sanoo.

Hänen mukaansa yhtiössä ei nähty mitään syytä tiedottaa asiasta erikseen.

–  Bernerit ovat edelleen omistajia Mannassa. Eli eivät he mihinkään ole lähteneet, vaan edelleen jatkavat aktiivisesti yhtiön kehittämistä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös Mannan toimitusjohtaja Koponen kertoi Ilta-Sanomille, että Bernerin lähtö tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä.

Aloite Berneriltä itseltään

Bernerin siirtymisestä pois yrityksen palveluksesta ei sovittu vielä keväällä yrityskaupan yhteydessä, vaan aloite tuli myöhemmin Berneriltä itseltään. Voutilaisen mukaan Berner on aktiivinen eri yritysten hallituksessa, ja muun muassa ruotsalaispankki SEB:n hallituksen jäsenyys työllistää kohtuullisen paljon.

–  Käytiin alkusyksystä tämäntyyppinen keskustelu, jossa hän ilmoitti, että hän voisi pikkuhiljaa ruveta vetäytymään tästä aktiivisesta toiminnasta. Nyt oli kaikkien osapuolten näkökulmasta ihan hyvä aika toteuttaa siirtoja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Voutilainen kertoo olevansa tyytyväinen Manna-konsernin operatiiviseen johtoon ja siihen, miten Mannan toiminta on lähtenyt käyntiin.

Berner toimi Vallila Interiorin toimitusjohtajana vuodet 1989–2012 ja on ollut yhtiön kasvot julkisuudessa.

Berner toimi keskustan kansanedustajana sekä Juha Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministerinä edellisen vaalikauden ajan.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi