play

Kesko ylsi taas tulosparannukseen – "Pandemian vaikutukset liiketoimintoihin selvästi vähentyneet"

Keskon liikevoitto parani selvästi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Keskon liikevoitto parani selvästi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Kauppayhtiö Kesko pystyi toisella vuosineljänneksellä jälleen parantamaan tulostaan. Keskon vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi huhti-kesäkuussa 236,0 miljoonaan euroon, mikä oli 16,6 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden takaisella vertailukaudella.

Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan Kesko teki historiansa parhaan toisen vuosineljänneksen tuloksen. Helanderin mukaan yhtiön kvartaalitulos on nyt parantunut 13 kertaa peräjälkeen vertailukauteen nähden.

–  Vaikka pandemia ei ole vielä päättynyt, ovat sen vaikutukset Keskon liiketoimintoihin selvästi vähentyneet, Helander sanoo tulostiedotteessa.

Tulosparannuksesta ison osan teki Keskon päivittäistavarakauppa-segmentti. Helander kertoo, että päivittäistavarakaupan tulos parani ravintolatukku Kespron ja K-ruokakauppojen hyvän kehityksen ansiosta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Kespron liikevaihto kasvoi lähes 30 prosenttia kulutuksen siirtyessä pandemian jälkeen entistä enemmän ravintoloihin, Helander sanoo.

Koko konsernin liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä noin neljä prosenttia. Liikevaihtoa kertyi runsaat 3,1 miljardia euroa.

Iltapäivällä Keskon osakkeet luisuivat Helsingin pörssissä. Ennen kolmea Kesko A oli noin neljän ja Kesko B vajaan viiden prosentin laskussa. Suunta näytti kuitenkin olevan kääntymässä ylöspäin.

Kasvua myös rakentamisen ja talotekniikan kaupassa

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keskon muista segmenteistä rakentamisen ja talotekniikan kaupassa vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi hieman, kun taas autokaupan tulos heikkeni vertailukaudesta.

Helander kertoo, että rakentamisen ja talotekniikan kaupassa liikevaihto kasvoi yritysasiakaskaupan hyvän kehityksen ansiosta.

Myös rautakaupassa yritysasiakasmyynti kasvoi, mutta kuluttajakaupassa myynti laski vertailukaudesta.

–  Rakentaminen ja remontointi jatkuivat vilkkaana Pohjois-Euroopassa, myös vihreä siirtymä tukee kysyntää. Kohonneet hinnat kasvattavat myös rakentamisen ja talotekniikan kaupan markkinaa, Helander kommentoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Autokaupassa liikevaihto tippui huhti-kesäkuussa noin viidenneksen vuoden takaisesta autojen saatavuusongelmien vuoksi.

–  Uusien autojen myynti on kuitenkin jatkunut vahvana, minkä seurauksena tilauskanta nousi ennätystasolle, Helander sanoo.

Kesko arvioi tämän vuoden vertailukelpoisen liikevoiton olevan 750–840 miljoonaa euroa, mikä on edellistä arviota hieman positiivisempi.

Keskon mukaan tulevaisuuden näkymien arviointia vaikeuttavat toimintaympäristöön ja yleiseen taloustilanteeseen liittyvät epävarmuudet kuten sota Ukrainassa, ongelmat energiamarkkinoilla, kiihtyvä inflaatio, korkojen nousu ja koronapandemian kehittyminen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi