play

Kojamon tulos parani tuntuvasti

Kojamo omisti viime katsauskauden lopussa yli 36 000 vuokra-asuntoa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kojamo omisti viime katsauskauden lopussa yli 36 000 vuokra-asuntoa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Vuokra-asuntoyhtiö Kojamon voitto ennen veroja yli viisinkertaistui huhti-kesäkuussa 369,6 miljoonaan euroon. Rajun tulosparannuksen taustalla on voittoon sisältyvä 322,7 miljoonan euron nettovoitto sijoituskiinteistöjen käypään arvoon arvostamisesta. Käyvän arvon nousuun katsauskaudella vaikutti erityisesti tuottovaatimusten lasku.

Kojamon liikevaihto kasvoi 2,0 prosenttia ja oli 96,7 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Jani Niemisen mukaan vuoden ensimmäistä puoliskoa leimasivat odotetusti koronapandemian ja siihen liittyvien rajoitustoimien tilapäinen vaikutus markkinaan ja muuttoliikkeeseen, minkä lisäksi vuokra-asuntojen tarjonta on ollut korkealla tasolla. Näistä syistä Kojamon vuokrausaste laski ja vaihtuvuus kasvoi.

Niemisen mukaan Suomessa on kuitenkin havaittavissa merkkejä yhteiskunnan avautumisesta ja muuttoliikkeen elpymisestä koronarokotusten etenemisen myötä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Yhteiskunnan avautumista ennakoi se, että olemme heinäkuussa tehneet ennätyksellisen määrän uusia sopimuksia. Ennakoidusti monet näistä ovat opiskelijoille, jotka ovat palaamassa yliopistokaupunkeihin lähiopetukseen, Nieminen sanoo Kojamon osavuosikatsaustiedotteessa.

Positiivisista merkeistä huolimatta Kojamo kuitenkin laski arviotaan konsernin liikevaihdon kehityksestä. Kojamo arvioi nyt liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 2–4 prosenttia viime vuodesta, kun aiemmin liikevaihdon kasvuksi oli arvioitu 3–5 prosenttia.

Kojamon omistuksessa oli katsauskauden lopussa hieman yli 36  000 vuokra-asuntoa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi