play

Metsä Group kaavailee 200 miljoonan euron tehdasinvestointia Äänekoskelle

Metsä Groupin mukaan uuden tehtaan suorat työllisyysvaikutukset olisivat noin 140 uutta työpaikkaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Metsä Groupin mukaan uuden tehtaan suorat työllisyysvaikutukset olisivat noin 140 uutta työpaikkaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Metsä Group suunnittelee 200 miljoonan euron tehdasinvestointia Äänekoskella Keski-Suomessa sijaitsevalle tehdasalueelleen. Tehdas keskittyisi rakentamisessa käytettävien kertopuutuotteiden valmistukseen.

Kertopuu tai viilupuu on ohuista havupuulevyistä liimaamalla valmistettu puutuote, jota voidaan jäykkyytensä vuoksi käyttää myös kantavissa rakenteissa kuten palkeissa ja pilareissa.

Yhtiön mukaan uuden tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti olisi noin 150  000 kuutiota, mikä kasvattaisi Metsä Groupin kertopuutuotantoa 50 prosentilla. Tehtaan kertopuutuotanto suuntautuisi pääasiassa asiakkaille Eurooppaan ja Aasiaan.

Suomesta hankittavaa tukkia käytettäisiin tehtaalla vuositasolla 375  000 kuutiota.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Luomme kannattavaa kasvua suomalaista puuta jalostamalla. Toimintaamme ohjaa vastuullisuus. Lisäämme tulevina vuosina hiiltä pitkäaikaisesti sitovien tuotteiden valmistusta, ja seuraava vaihe on uusi Kerto LVL -tehdas, pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo tiedotteessa.

Suoria työllisyysvaikutuksia tehtaalla olisi Metsä Groupin mukaan noin 140 työpaikkaa.

Investointipäätös edellyttää asemakaavoituksen valmistumista, jonka arvioidaan tapahtuvan ensi vuoden alkupuolella. Itse tehdas voisi Metsä Groupin mukaan valmistua vuonna 2026.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi