Omistajaohjausministeri Tuppurainen ei ota kantaa Fortumin nykyjohdon asemaan – "Toimiva johto on yhtiön hallituksen asia"
Minsteri Tuppuraisen mukaan talouspolittinen ministerivaliokunta on puoltanut sitä, että Suomen valtio Fortumin enemmistöomistajana osaltaan tyytyy esitettyyn ratkaisuun. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) korostaa, että energiayhtiö Fortumin toimintakyvyn turvaaminen kaikissa olosuhteissa on tässä tilanteessa tärkeää.
– Nyt ei tarvita enempää veneen keikuttamista, hän sanoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.
Tuppuraisen mukaan yhtiön toimiva johto on Fortumin hallituksen asia.
– On yhtiön hallituksen asia valita toimitusjohtaja ja päättää toimitusjohtajan irtisanomisesta.
Valtio-omistaja taas käyttää valtaa hallituksen valitsevassa yhtiökokouksessa.
Muun muassa Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo on vaatinut, ettei Fortumin johto voi jatkaa tehtävissään, vaan toimitusjohtaja Markus Rauramon ja Fortumin hallituksen on erottava.
Tuppurainen kertoi tiedotustilaisuudessa, että Uniperin osakkeiden hankinnassa oli vuonna 2017 päätöksentekijänä Fortumin hallitus ja se nähtävästi päätti investoinnista kuulematta valtio-omistajaa.
Ministerin mukaan ratkaisu on näin jälkikäteen osoittautunut vakavaksi virheeksi ja Fortumin hallitus päätti Uniper-omistuksesta luopumisesta sunnuntaina.
Yhtiön omat varat kestävät
Tuppuraisen mukaan valtio-omistajan tavoitteena on ollut, että Fortum varmistaa neljän miljardin euron osakaslainan takaisinmaksun ja neljän miljardin euron emoyhtiötakauksen vapautumisen, eivätkä yhtiön omistajat joudu Uniperin kriisin vuoksi pääomittamaan Fortumia.
Ministeriltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, kuinka suuri riski on, että valtio joutuu vielä pääomittamaan Fortumia muiden ongelmien takia.
– Nyt näyttää siltä, että tämä aikaansaatu sopimus Uniperista turvaa Fortumin taseaseman tavalla, että valtion pääomitusta ei tarvita. Yhtiön omat varat kestävät tämän alaskirjauksen ja yhtiön investointikyky säilyy nyt nähtävissä olevassa tulevaisuudessa, Tuppurainen vastasi.
Hän painotti, että kenelläkään ei ole varmuutta huomisesta ja energiamarkkinoilla kriisi jatkuu pitkään. Hänen mielestään on kuitenkin huojentavaa pistää merkille, että Fortumin ydinliiketoiminta on kannattavaa ja tämän ratkaisun seurauksena yhtiö voi ikään kuin palata juurilleen ja varmistaa sähköntuotannon pohjoismaisille energiamarkkinoille.
Fortum pyrkii Tuppuraisen mukaan toteuttamaan Uniper-järjestelyn Saksan valtion kanssa kuluvan vuoden loppuun mennessä.
– Ratkaisu on vielä alisteinen eri maiden viranomaisten arvioille ja lupapäätöksille ja myös EU:n komission valtiontukitarkastelulle, ministeri sanoi.
Marin keskustellut puhelimitse
Tuppuraisen mukaan pääministeri Sanna Marin (sd.) on käynyt puhelimitse keskustelun Saksan liittokansleri Olaf Scholzin kanssa ratkaisuun liittyvän poliittisen yhteisymmärryksen varmistamiseksi.
– Itse olen käynyt alemmalla tasolla vastaavan puhelinkeskustelun saksalaisen sopimusosapuolen, sopimuksen allekirjoittajan edustajan kanssa, Tuppurainen sanoi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi