play

Moni yritys arvioi vastavalmistuneiden osaamisen heikentyneen

Kauppakamarien kyselyn mukaan hieman yli 60 prosenttia yrityksistä myös kokee, että oppilaitokset eivät tuota tarpeeksi osaajia yritysten tarpeisiin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Kauppakamarien kyselyn mukaan hieman yli 60 prosenttia yrityksistä myös kokee, että oppilaitokset eivät tuota tarpeeksi osaajia yritysten tarpeisiin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Noin 43 prosenttia yrityksistä kokee vastavalmistuneiden ammattiosaamisen heikentyneen viime vuosina, ilmenee kauppakamarien kyselystä. Vastanneista yrityksistä noin 30 prosenttia kokee ammattiosaamisen pysyneen samalla tasolla ja noin 14 prosenttia parantuneen.

Keskuskauppakamarin mukaan on huolestuttavaa Suomen kilpailukyvyn kannalta, jos ammattiosaaminen rapautuu.

–  Jos ammattiosaamisen lasku ilmenee myös tarkemmista tutkimuksista, pitää korjaavien liikkeiden tapahtua nopeasti. Kauppakamarikyselyn tuloksien perusteella hälytyskellojen tulisi soida, sillä Suomella ei ole varaa siihen, ettei koulutusjärjestelmämme enää tuottaisi yhtä hyvää ammattiosaamista kuin aiemmin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen tiedotteessa.

Kyselyn mukaan hieman yli 60 prosenttia yrityksistä myös kokee, että oppilaitokset eivät tuota tarpeeksi osaajia yritysten tarpeisiin. Noin 70 prosenttia vastanneista yrityksistä ilmoitti, että heillä on pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Riittävät koulutusmäärät vastaisivat osaajapulaan

Kun yrityksiltä kysytään keinoja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi, nousee Keskuskauppakamarin mukaan kärkeen kaksi asiaa. Hieman yli 70 prosenttia piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämistä ja hieman alle 70 prosenttia koulutuksen sisältöjen kehittämistä vastaamaan paremmin työelämän tarpeita.

Keskuskauppakamari arvioi, että yksi keskeinen keino vastata osaajapulaan tulevaisuudessa on varmistaa riittävät koulutusmäärät ala- ja aluekohtaisten tarpeiden mukaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä hieman yli 60 prosenttia kokee, että oppilaitokset eivät kouluta tarpeeksi osaajia yritysten tarpeisiin. Valtonen muistuttaa, että koulutusmäärien kasvattaminen vaatii myös riittävän rahoituksen, jotta koulutuksen laatu ei kärsi.

–  Tarvitsemme lisää joustavuutta koulutusjärjestelmään, jotta oppilaitokset ja yritykset voivat yhteistyössä suunnata alueen koulutustarjontaa tarpeen mukaan. Olemme esittäneet koulutusvastuiden ja koulutusmäärien sääntelyn keventämistä, jotta koulutusjärjestelmän reagointikykyä ja -nopeutta voidaan parantaa, Valtonen jatkaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kauppakamarien kysely toteutettiin 20.–23. syyskuuta. Siihen vastasi yhteensä 1  780 yritystä eri toimialoilta ja eri puolelta Suomea.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi