play

MTK-johtaja: Halpaa ruokaa ei enää ole

MTK:n tavoittena on, että hallituksen päättämä 300 miljoonan euron huoltovarmuuspaketti kohdistuisi ehdotettua tarkemmin ruuantuotantoon. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

MTK:n tavoittena on, että hallituksen päättämä 300 miljoonan euron huoltovarmuuspaketti kohdistuisi ehdotettua tarkemmin ruuantuotantoon. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

STT-Lehtikuva

Euroopassa siirrytään nopeasti maatalouspolitiikasta kriisiajan ruokapolitiikkaan, arvioi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen.

Viljanen totesi valtuuskunnan kevätkokouksen avauspuheessaan, että Ukrainan sota suistaa maailmaa ruoka- ja energiakriisiin, jonka kaikkia vaikutuksia on vielä mahdotonta ennustaa. Hän huomautti arabikevään kansannousujen saaneen kipinänsä viljan hinnan äkillisestä noususta.

–  Halpaa ruokaa ei enää ole. Maailmalla yhä laajemmilla alueilla kyse ei pian ole ruuan hinnasta, vaan saatavuudesta, Viljanen sanoi.

Viljanen toisti puheessaan MTK:n vaatimuksen kaupan ja teollisuuden toimista kotimaisen ruuantuotannon turvaamiseksi. MTK myös tavoittelee sitä, että hallituksen päättämä 300 miljoonan euron huoltovarmuuspaketti kohdistuisi ehdotettua tarkemmin ruuantuotantoon.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Valtuuskunta on MTK:n ylin päättävä elin.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi