play

Atria sulkee siipikarjatehtaansa Kangasalan Sahalahdella – keskittää tuotannon Nurmoon

Elintarvikeyhtiö Atria on päättänyt sulkea Pirkanmaan Kangasalla sijaitsevan Sahalahden siipikarjatehtaansa vuoden 2024 aikana. LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä

Elintarvikeyhtiö Atria on päättänyt sulkea Pirkanmaan Kangasalla sijaitsevan Sahalahden siipikarjatehtaansa vuoden 2024 aikana. LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä

STT-Lehtikuva

Elintarvikeyhtiö Atria on päättänyt sulkea Pirkanmaan Kangasalla sijaitsevan Sahalahden siipikarjatehtaansa vuoden 2024 aikana. Yhtiö tiedotti muutosneuvottelujen lopputuloksesta perjantaina. Neuvottelut koskivat kaikkia tehtaan noin 130 työntekijää.

Säästötoimien avulla yhtiö kertoo hakevansa noin viiden miljoonan euron säästöjä vuosittain. Atrian siipikarjaliiketoiminnan johtaja Matti Perälä kertoo STT:lle, että tehtaan sulkemispäätöksen taustalla on alan kiristynyt kilpailutilanne ja kallistuneet tuotantokustannukset.

–  Kilpailutilanne on sen kaltainen, että meidän on syytä tarkastella omia toimiamme ja pyrkiä parantamaan kannattavuutta ja tuotannollista tehokkuutta, hän sanoo.

Viimeisimmässä osavuotiskatsauksessaan lokakuussa Atria kertoi, että kustannusten nousu rasitti yhtiön tulosta. Yhtiön oikaistu liikevoitto oli heinä–syyskuussa 16,2 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Juha Gröhn totesi tulosjulkistuksen yhteydessä varsinkin energian hinnan olevan merkittävä epävarmuustekijä tulevana talvena.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

"Toivomme, että mahdollisimman moni siirtyy"

Yhtiö kertoo tiedotteessa aikovansa keskittää siipikarjatuotantonsa tehtaalleen Nurmoon Etelä-Pohjanmaalle. Atria aikoo tarjota kaikille irtisanottaville mahdollisuutta siirtyä töihin muihin yhtiön tehtaille Suomessa.

Atria osti Sahalahden tuotantolaitoksen vuonna 2014 Saarioiselta.

Perälä kertoo, ettei yhtiöllä ole toistaiseksi arviota siitä, kuinka monen henkilön työsuhde lopulta päättyy, kun tehdas Sahalahdella suljetaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Suunnitelmat varmasti kirkastuvat viimeistään siinä kohtaa, kun asia on ajankohtainen, Perälä sanoo ja jatkaa:

–  Toki me toivomme, että mahdollisimman moni siirtyy. Sahalahden henkilöstö on hyvää henkilöstöä, johon meilläkin on tarvetta tänä päivänä.

Atria on parhaillaan rakentamassa kokonaan uutta siipikarjatehdasta Nurmoon Seinäjoelle. Yhtiöllä on alueella jo ennestään oma yksikkönsä, jossa on parhaillaan muutosneuvottelut käynnissä.

Uuden tehtaan on Perälän mukaan määrä olla valmis vuonna 2024.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi