play

Nokia antoi positiivisen tulosvaroituksen

Yhtiö julkaisee viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2021 tuloksensa helmikuun alussa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Yhtiö julkaisee viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2021 tuloksensa helmikuun alussa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

STT-Lehtikuva

Verkkolaitevalmistaja Nokia on antanut positiivisen tulosvaroituksen. Yhtiö arvioi, että sen vuoden 2021 vertailukelpoinen liikevoittoprosentti on 12,4–12,6 prosenttia, kun yhtiössä lokakuun lopussa arvioitiin, että se olisi 10–12 prosenttia.

Viime vuoden liikevaihdokseen Nokia arvioi noin 22,2 miljardia euroa, kun aiempi arvio oli 21,7–22,7 miljardia euroa.

Nokian mukaan sen ydinliiketoiminta kehittyi loka–joulukuussa pääosin odotusten mukaisesti, mutta yhtiön muut tuotot – mukaan lukien tuotot venture fund -sijoituksista – olivat odotettua suuremmat. Tämä johti odotettua korkeampaan vertailukelpoiseen liikevoittoprosenttiin.

Alkaneen vuoden vertailukelpoiseksi liikevoittoprosentiksi Nokia arvioi 11–13,5 prosenttia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhtiö julkaisee viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2021 tuloksensa helmikuun alussa. Tällöin yhtiö myös arvioi uudelleen pidemmän aikavälin näkymänsä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi