play

Otso Metsäpalvelut hakeutui konkurssiin, 80 metsäalan asiantuntijan työpaikat vaarassa

Perjantaina jätetyn konkurssihakemuksen mukaan Otso Metsäpalveluiden suurin velkoja on Verohallinto noin 4,3 miljoonan euron saatavillaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Perjantaina jätetyn konkurssihakemuksen mukaan Otso Metsäpalveluiden suurin velkoja on Verohallinto noin 4,3 miljoonan euron saatavillaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Yrityssaneerauksessa ollut Otso Metsäpalvelut on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö jätti konkurssihakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen perjantaina.

Otso Metsäpalvelut kertoo verkkosivuillaan, että neuvottelut toiminnan jatkuvuuden turvaavan rahoituksen saamiseksi päättyivät tuloksettomina.

–  Vaikka Otson palveluksessa olevat ovat kuluneiden viiden vuoden aikana venyneet äärimmilleen yhtiön kasvun, kannattavuuden ja kehityksen kääntämiseksi elinvoimaiseksi, taloudellisten voimavarojen niukkuus lopulta osoittautui ylivoimaiseksi esteeksi, sanoi toimitusjohtaja Jyrki Pihlava tiedotteessa.

Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 2016 sen jälkeen, kun maa- ja metsätalousministeriön alainen Suomen metsäkeskus oli myynyt Otso Metsäpalvelut -liiketoimintayksikkönsä sijoitusyhtiölle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yrityssaneeraukseen Otso Metsäpalvelut hakeutui viime vuoden syksyllä.

Perjantaina jätetyn konkurssihakemuksen mukaan Otso Metsäpalveluiden suurin velkoja on Verohallinto noin 4,3 miljoonan euron saatavillaan. Muita isoja velkojia ovat OP Yrityspankki, eläkeyhtiö Ilmarinen ja valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera.

Voi johtaa kemera-tukien takaisinperintään

Suomen metsäkeskuksen mukaan Otso Metsäpalveluiden konkurssi voi johtaa valtion kemera-tukien takaisinperintään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Metsäkeskus myöntää ja maksaa kemera-tukia yksityisille maanomistajille. Otso Metsäkeskus on suunnitellut ja toteuttanut maanomistajille kemera-rahoitteisia töitä, esimerkiksi metsätiehankkeita ja nuoren metsän hoitoa.

Otso Metsäpalveluiden maanomistajille tehtäviin aloittamattomiin ja keskeneräisiin töihin on myönnetty kemera-tukea runsaat neljä miljoonaa euroa ja luonnonhoitohankkeisiin noin 160  000 euroa. Tuensaajia on noin 4  250 ja hankkeita yhteensä 445.

Hankkeista suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa.

Työntekijäjärjestö vaatii valtiota apuun

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Työntekijöitä edustavan Metsäalan Asiantuntijat ry:n (Meto) mukaan Otso Metsäpalveluissa on 80 metsäalan asiantuntijaa, joiden työpaikat ovat vaarassa.

–  Haluamme, että näiden henkilöiden työ turvataan ja ryhdytään välittömästi toimeen työn jatkamiseksi ja selvitetään mahdollisuudet konkurssipesän tai liikkeenluovutuksen voimin jatkaa työtä, sanoi Meton puheenjohtaja Stefan Borgman tiedotteessa.

Meton mukaan Otso Metsäpalvelut on tehnyt tärkeää työtä valtakunnallisena metsien hoitopalvelujen tuottajana ja tekijänä.

Otso Metsäpalveluiden pääluottamusmies Petri Törrönen sanoi Meton tiedotteessa, että toiminnan turvaamiseksi olisi nopeasti löydyttävä ratkaisu. Meton Borgmanin mukaan valtion toimia tarvitaan asiaa edistämään.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi