play

Oulun Energia päätti sopimuksensa Teboilin kanssa

Merikosken vanha voimalaitos Oulussa 18. syyskuuta 2021. LEHTIKUVA / Ritva Siltalahti

Merikosken vanha voimalaitos Oulussa 18. syyskuuta 2021. LEHTIKUVA / Ritva Siltalahti

STT-Lehtikuva

Oulun Energia on lopettanut sopimuksensa venäläisomisteisen Teboilin kanssa. Oulun Energia kertoo löytäneensä uuden toimittajan kaikille tarvitsemilleen öljyjakeille.

–  Uudella toimittajalla on kyvykkyys toimittaa öljyä tarpeen mukaan välittömästi, sanoo liiketoimintajohtaja Pertti Vanhala tiedotteessa.

Oulun Energian mukaan yhtiö valmisteli kilpailutusta kevään aikana. Kilpailutus uudesta öljyn toimittajasta aloitettiin heti lomakauden päätyttyä.

Venäläisen hakkeen käytöstä Oulun Energia luopui maaliskuussa heti, kun korvaavan polttoaineen saatavuus oli ensin taattu. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopulla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Öljyä käytetään kovilla pakkasilla

Öljyn osuus Oulun Energian tuotannossa on 1–2 prosenttia. Öljyä käytetään kovilla pakkasilla, jolloin Toppilan ja Laanilan voimalaitosten tuottama lämpö ei riitä. Öljyä käytetään myös voimalaitosten käynnistyspolttoaineena huippulämpölaitosten lisäksi.

Oulun Energia kertoo, että yhtiön pitkän tähtäimen tavoitteena on luopua öljyn käytöstä kokonaan. Huippulämpölaitosten öljynkäyttöä korvataan tulevaisuudessa mahdollisesti sähkö- ja pellettikäyttöisillä vaihtoehdoilla tai bioöljyillä.

Yhtiön mukaan muutosten tekeminen vie kuitenkin vuosia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi