play

Outokummun tulos hieman edellisvuotta vahvempi, yhtiö käynnistää osakkeiden takaisinosto-ohjelman

Yhtiön mukaan kyseessä on sen historian paras kolmannen neljänneksen tulos. Tulos pieneni kuitenkin vuoden edelliseltä neljännekseltä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Yhtiön mukaan kyseessä on sen historian paras kolmannen neljänneksen tulos. Tulos pieneni kuitenkin vuoden edelliseltä neljännekseltä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT-Lehtikuva

Metalliteollisuuden yhtiö Outokumpu kertoo oikaistun liiketuloksensa heinä–syyskuussa olleen 241 miljoonaa euroa. Tulos on hieman suurempi kuin edellisvuoden vastaavan ajanjakson 229 miljoonaa euroa, mutta pienempi kuin kuluvan vuoden edellisen neljänneksen 431 miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen oikaistu käyttökate nousi 304 miljoonaan edellisvuoden 288 miljoonasta eurosta. Yhtiön mukaan kyseessä on sen historian paras kolmannen neljänneksen tulos. Koko kuluvan vuoden oikaistu käyttökate on noussut yli 1,1 miljardiin euroon edellisvuoden vastaavan jakson 668 miljoonasta eurosta.

Outokumpu kertoo käynnistävänsä osakkeidensa takaisinosto-ohjelman. Yhtiö kertoo ostavansa sadalla miljoonalla eurolla enintään 20 miljoonaa osakettaan, jotka vastaavat noin 4,4 prosenttia yhtiön koko osakekannasta.

Yhtiö toimitti heinä–syyskuussa ruostumatonta terästä 491  000 tonnia, eli hieman edellisvuoden vastaavan jakson 546  000 tonnia vähemmän. Koko kuluvana vuonna toimitettiin vajaat 1,7 miljardia tonnia, eli hieman alle viime vuoden vastaavan jakson runsaan 1,7 miljardin tonnin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhtiön sijoitetun pääoman tuotto nousi heinä–syyskuussa 26,8 prosenttiin. Viime vuoden tuotto samalla jaksolla oli 12,0 prosenttia.

Outokumpu luokitteli Long Products -liiketoimintonsa myytävinä oleviksi varoiksi ja raportoi ne lopetettuina toimintoina. Osavuosikatsauksessa kerrotut luvut koskevat yhtiön jatkuvia toimintoja.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi