play

Outokumpu siirtää yhden ferrokromiuuninsa käynnistämistä sähkön korkean hinnan takia

STT-Lehtikuva

Ruostumatonta terästä valmistava Outokumpu kertoo siirtävänsä yhden ferrokromiuuninsa käynnistämistä kunnossapitoseisokin jälkeen. Yhtiö perustelee päätöstään sähkön poikkeuksellisen korkealla hinnalla ja epävakailla energiamarkkinoilla.

Kunnossapitoseisokki alkaa keskiviikkona ja sen alkuperäinen päättymisaika olisi ajoittunut lokakuun ensimmäiselle viikolle.

Outokummun ferrokromiliiketoiminta-alueen johtaja Martti Sassi kertoo tiedotteessa, että energian hintojen nousu on vaikuttanut kielteisesti yhtiön kilpailukykyyn verrattuna Euroopan ulkopuolisiin tuottajiin.

–  Toivomme, että sekä Euroopan unionissa että kansallisella tasolla ryhdytään määrätietoisiin toimiin energiamarkkinoiden vakauttamiseksi, Sassi sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hänen mukaansa Outokumpu on jo päättänyt, ettei yhtiö ei tuota ferrokromia korkeimmilla sähkön tuntihinnoilla välttyäkseen pahimmilta hintapiikeiltä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi