play

Raakaöljyn hinta painui alle 90 dollariin – edellisen kerran tammikuussa

STT-Lehtikuva

Raakaöljyn hinta on pudonnut alle 90 dollariin tynnyriltä ensimmäisen kerran sitten tammikuun lopun. Pohjanmeren Brent-viitelaadun hinta on painunut aamulla vajaaseen 89 dollariin ja Yhdysvaltain viitelaadun West Texas Intermediaten noin 82,50 dollariin.

Markkinakommenttien mukaan taantumapelot Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa painavat raakaöljyn hintaa alaspäin.

Myös polttoaineiden kuluttajahinnat ovat pudonneet selvästi kesän huipuistaan, vaikka euron heikkeneminen syö osan dollarihintojen laskun tuomasta hyödystä.

Polttoaine.net-sivuston mukaan 95E10-bensiinin keskihinta on 2,10 euroa. Dieselin hinta on kohonnut poikkeuksellisesti bensan hintaa ylemmäksi, sillä diesellitra maksaa nyt keskimäärin 2,17 euroa. Bensan hinta alittaa kahden euron rajan kaikilla 20 halvimmalla huoltoasemalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tilastokeskus kertoo puolestaan, että liikennepolttonesteet näyttävät saavuttaneen hintahuippunsa kesällä. Bensiinin hinta oli kesäkuussa 57 prosenttia ja diesel 64 prosenttia kalliimpaa kuin vuosi sitten.

Ainoastaan jyrsinturpeen hinta on pudonnut

Tilastokeskuksen mukaan myös sähkön hinta oli jo kesällä tuntuvasti vuoden takaista korkeampi. Tyypillisen kerrostaloasukkaan sähkön kokonaishinta oli kesäkuussa keskimäärin 15 prosenttia ja omakotitalossa asuvan sähkölämmittäjän 12 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten.

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana sähkön hinta on jatkanut nousuaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maakaasun veroton hinta oli kesäkuussa noin kolminkertainen vuoden takaiseen verrattuna.

Ainoastaan jyrsinturpeen hinta laski, sillä toisen vuosineljänneksen verollinen hinta putosi neljä prosenttia vuoden takaisesta.

Energian hintoja nostaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi