play

Ruotsissa valtiopäivät päätti energiayhtiöiden luottotakauksista

Ruotsin hallitus ilmoitti lauantaina olevansa valmis tukemaan Baltian ja pohjoismaiden energiayhtiöitä sadoilla miljardeilla kruunuilla, jotta edessä ei olisi finanssikriisi. LEHTIKUVA / AFP

Ruotsin hallitus ilmoitti lauantaina olevansa valmis tukemaan Baltian ja pohjoismaiden energiayhtiöitä sadoilla miljardeilla kruunuilla, jotta edessä ei olisi finanssikriisi. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Ruotsissa valtiopäivät ovat päättäneet, että maan hallitus saa valtuudet antaa enintään 250 miljardin kruunun (23,3 miljardin euron) lainatakuut energiayhtiöille, kertoo Dagens Nyheter.

Kaikki puolueet äänestivät hallituksen esityksen puolesta. Ruotsin hallitus ilmoitti lauantaina olevansa valmis tukemaan Baltian ja pohjoismaiden energiayhtiöitä sadoilla miljardeilla kruunuilla, jotta edessä ei olisi finanssikriisi. Muun muassa Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson on korostanut tilanteen vakavuutta vertaamalla sitä finanssikriisiin.

Takuiden ehtona on muun muassa se, etteivät niitä saavat yhtiöt jaa osinkoja tai myönnä bonuksia johtajilleen.

Lainatakuiden taustalla on se, että voimakkaasti nouseva sähkön hinta on johtanut pahimmillaan miljardien kruunujen vakuusvaatimuksiin. Niiden vuoksi monia sähköyhtiöitä uhkaa maksuvalmiuskriisi, elleivät ne saa lainoitusta ulkopuolelta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tilanne kärjistyi Gazpromin ilmoituksen jälkeen

Tilanne sähkömarkkinoilla kärjistyi perjantaina, kun venäläinen kaasuyhtiö Gazprom ilmoitti, ettei se aloita kaasun toimittamista Nord Stream 1 -kaasuputkea myöten Saksaan kuten oli suunniteltu. Gazprom vetoaa teknisiin ongelmiin.

Saksassa sähköä tuotetaan paljon kaasulla. Kaasun hinta nousi voimakkaasti maanantaina, mikä heijastuu sähkön hintaan myös Pohjoismaissa.

Suomessa hallitus on esittänyt eduskunnalle 10 miljardin euron valtuutusta, jonka pohjalta valtio voi myöntää energiayhtiöille lainoja ja takauksia. Kyseessä on viimesijainen rahoitusvaihtoehto kaatumisvaarassa oleville yhtiöille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomalaisista energiayhtiöistä Fortum tuottaa sähköä myös Ruotsissa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi