play

Sampo hankki brittiläisen Hastingsin kokonaan omistukseensa

Kaupan odotetaan toteutuvan keskiviikon aikana. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Kaupan odotetaan toteutuvan keskiviikon aikana. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Sampo on ostanut brittiläisen vahinkovakuutusyhtiö Hastingsin kokonaan omistukseensa. Sampo kertoi keskiviikkona hankkineensa Rand Merchant Investment Holdings Limitedin (RMI) Hastings-omistuksen.

Sampo maksoi 685 miljoonaa Englannin puntaa eli noin 800 miljoonaa euroa RMI:n 30 prosentin vähemmistöosuudesta ja optiosta hankkia 10 prosenttia Hastingista.

Marraskuussa 2020 toteutettu alkuperäinen osuuden hankinta huomioiden Sammon koko Hastings-omistuksesta maksamaksi kauppahinnaksi tuli 1 851 miljoonaa puntaa eli noin 2  170 miljoonaa euroa.

–  Toteutimme Hastings-kaupan marraskuussa 2020, jonka jälkeen yhtiön toimintojen laadukkuus ja henkilöstön vahva osaaminen ovat tehneet minuun yhä vain suuremman vaikutuksen. Olenkin ilahtunut, että meille tarjoutui mahdollisuus hankkia Hastings kokonaan omistukseemme, Sammon konsernijohtaja Torbjörn Magnusson sanoi tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi