Sampo luopui kokonaan lopuistakin omistuksistaan Nordeassa – myyntituloja kertyi yli 1,8 miljardia
Sampo kaksinkertaisti osakemyynnin koon alkuperäisestä suunnitelmasta. Lehtikuva / Vesa Moilanen
Vakuutuskonserni Sampo kertoo myyneensä kaikki omistamansa 200 miljoonaa Nordean osaketta institutionaalisille sijoittajille. Bruttomyyntituloja Sampo kuittasi kaikkiaan 1,84 miljardia euroa.
Osakemyynnin koko tuplattiin aiemmin ilmoitetusta 100 miljoonasta osakkeesta odotukset ylittäneen kysynnän vuoksi. Sampo omisti ennen kauppoja noin 5,2 prosenttia Nordean osakekannasta.
Myynnistä kirjataan Sammon kirjanpitoon noin 60 miljoonan euron positiivinen kirjanpitovaikutus, jota käsitellään satunnaisena eränä tilikauden 2022 osingonjakosuhdetta määriteltäessä.
Sammon johto ehdottaa hallitukselle uuden omien osakkeiden osto-ohjelman käynnistystä 18. toukokuuta järjestettävän varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen sillä edellytyksellä, että yhtiökokous uusii hallituksen valtuutuksen omien osakkeiden ostoon.
Sampo on kertonut keskittyvänsä jatkossa vahinkovakuutuksiin. Konserni on myynyt Nordea-omistuksiaan tasaiseen tahtiin viime vuosina ja on myös jakanut niitä omistajilleen ylimääräisenä osinkona. Suurimmillaan Sammon omistusosuus Nordeasta on ollut yli viidenneksen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi