play

SAS:n lentäjälakossa syntyi sopu – rahoituksen hankkiminen yhtiön seuraava haaste

Lakossa oli mukana 900 lentäjää. LEHTIKUVA / AFP

Lakossa oli mukana 900 lentäjää. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Lentoyhtiö SAS ja lentäjäliitot pääsivät tiistain aamuyön varhaisina tunteina sopuun viisitoista päivää kestäneen lakon lopettamisesta. Lentäjien uusi sopimus on viiden ja puolen vuoden mittainen.

Tiistain aikana liikenne alkoi palautua ja yhtiön osake oli liki kymmenen prosentin nousussa pörssissä.

Norjalainen lentoanalyytikko Hans Jörgen Elnäs konsulttiyhtiö Winairista sanoi uutistoimisto TT:lle, että sopu parantaa edellytyksiä hankkia SAS:lle sen tarvitsema uusi rahoitus. Hän sanoi olevansa nyt aiempaa luottavaisempi SAS:n tulevaisuuden suhteen.

–  Tämä on linnarauha viideksi ja puoleksi vuodeksi, kun SAS tavoitteli kymmentä vuotta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kiistassa oli kyse muun muassa siitä, ettei SAS ollut palkannut takaisin 560:tä lentäjää, jotka olivat menettäneet työnsä koronapandemian aikana.

Lentäjät saivat ajettua läpi vaatimuksensa, että SAS sitoutuu palkkaamaan takaisin 450 lentäjää samalla, kun yhtiö kasvattaa lentojen määrää lähivuosina.

Lisää lentotunteja

Tanskalaisen Sydbankin analyytikko Jacob Pedersen totesi, että lentäjien takaisinpalkkaus oli lentäjille olennaisin kysymys. Tärkeää oli myös, että SAS:n tytäryhtiöt SAS Link ja SAS Connect otetaan mukaan emoyhtiön työehtosopimukseen. Tytäryhtiöt ovat vuokranneet henkilöstöä SAS:lle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sopimuksessa lentäjät suostuivat vastineeksi lisäämään lentotunteja kesäkaudella, mikä oli SAS:lle tärkeä tavoite. Yhtiön mukaan uudet sopimukset lisäävät SAS:n lentäjien tuottavuutta ja lentokausien joustavuutta.

SAS tarvitsee sovulle hyväksynnän vielä yhdysvaltalaiselta tuomioistuimelta. Yhtiö on aiemmin tässä kuussa hakenut konkurssisuojaa Yhdysvalloista.

Seuraava haaste on hankkia SAS:lle sen uudistusohjelmaa varten tarvitsema 9,5 miljardin kruunun (900 miljoonan euron) lisärahoitus. Pedersenin mukaan tehtävä ei ole helppo, mutta ei kuitenkaan mahdoton. Mahdollisista uusista sijoittajista ei ole vielä tietoa.

–  Siinä voisi olla kyse konsortiosta, ehkä ryhmästä lentoyhtiöitä, Pedersen pohti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaksi viikkoa kestänyt lakko maksoi SAS:lle reippaasti yli miljardi kruunua.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi