play

Sotkamo Silver hylkäsi suunnitellun osakeannin

Arkistokuvassa Sotkamo Silverin hopeakaivoksen patoalueen rakentaminen käynnissä syksyllä 2018. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA

Arkistokuvassa Sotkamo Silverin hopeakaivoksen patoalueen rakentaminen käynnissä syksyllä 2018. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA

STT-Lehtikuva

Kaivosyhtiö Sotkamo Silverin suunnittelemat osakeannit jäävät toteuttamatta.

Yhtiö kertoi viime kuussa suunnittelevansa osakeanteja noin 20 miljoonan euron edestä. Keskiviikkona pidetty ylimääräinen yhtiökokous ei kuitenkaan hyväksynyt hallituksen esitystä.

Yhtiö perusteli antien tarvetta yleisellä talous- ja markkinatilanteella. Energian ja tarveaineiden hinnat ovat nousseet samalla kun metallien hinnat ovat laskeneet. Hintoihin on lisäksi kuulunut voimakasta vaihtelua ja epävarmuutta.

Lisäksi osakeanneilla oli tarkoitus rahoittaa investointeja, joilla Kainuussa sijaitsevan hopeakaivoksen elinkaarta oli tarkoitus pidentää vuoteen 2030 saakka.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maalikuussa 2019 tuotannon aloittanut kaivos tuotti viime vuonna noin 1,4 miljoonaa unssia hopeaa, minkä ohella kaivos tuottaa kultaa, lyijyä ja sinkkiä.

Sotkamo Silver työllisti viime vuoden päätteeksi omina työntekijöinä ja alihankintana noin 140 ihmistä. Ruotsissa pääkonttoriaan pitävän yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 387 miljoonaa kruunua eli nykykurssein noin 35 miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoo jatkavansa vaihtoehtoisten rahoitusratkaisujen selvittämistä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi