Pörssisähkön hinta on tänään huippukallista – nämä ovat korkeimmat hintapiikit
Kuva: Heikki Saukkomaa
Pörssisähkön verollinen hinta on tänään korkeimmillaan yli 68 senttiä kilowattitunnilta. Korkeimmat hintapiikit ovat aamuyhdeksältä ja seitsemältä illalla.
Myös yhdentoista aikaan päivällä on piikki, jolloin hinta nousee liki 60 senttiin.
Näin korkeita piikkejä ei ole tämän vuoden puolella nähty. Vajaa vuosi sitten elokuussa kilowattitunnin hinta kävi sen sijaan jopa lähellä euroa.
Tänään sähkö oli halvimmillaan aamuyöllä, jolloin se maksoi 11,80 senttiä kilowattitunnilta. 28 vuorokauden sähkön keskihinta on alle viisi senttiä.
Perjantaina kerrottiin, että Olkiluoto 2 -laitosyksikön sähköntuotanto on keskeytetty jäähdytysjärjestelmän vuodon vuoksi. Samanaikaisesti Ruotsin ja Suomen väliset sähkönsiirtojohdot toimivat rajoitetusti.
Fortum kertoi eilen tiedotteessaan, että Loviisan ydinvoimalaitoksen ykkösyksikön tehoa on alennettu merivesipumpun teknisen vian vuoksi. Korjaustöiden odotettiin valmistuvan maanantai-iltapäivään mennessä.
Loviisan voimalaitoksen kakkosyksikkö taas on suunnitellusti vuosihuollossa.
Pörssisähkön hinta määräytyy Pohjoismaissa toimivassa sähköpörssissä, jossa myydään ja ostetaan sähköä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi