play

Stora Enso myymässä Ruotsissa sijaitsevan Nymöllan paperitehtaan

Nymöllan tehtaan myynti on osa aiemmin ilmoitettua suunnitelmaa myydä neljä Stora Enson viidestä paperitehtaasta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Nymöllan tehtaan myynti on osa aiemmin ilmoitettua suunnitelmaa myydä neljä Stora Enson viidestä paperitehtaasta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

STT-Lehtikuva

Stora Enso kertoo allekirjoittaneensa sopimuksen Ruotsissa sijaitsevan Nymöllan paperitehtaan ja siihen liittyvän omaisuuden myymisestä. Ostaja on yhdysvaltalainen päällystämättömän toimistopaperin valmistaja Sylvamo, jolla on tehtaita Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Pohjois-Amerikassa.

Kaupan yritysarvo on 150 miljoonaa euroa, ja kauppa on tarkoitus saada päätökseen ensi vuoden alussa kilpailuviranomaisten hyväksynnän jälkeen.

Stora Enson mukaan tehtaan myynnin odotetaan viime vuoden lukujen perusteella vähentävän yrityksen vuotuista liikevaihtoa noin 290 miljoonaa euroa. Yritys kirjaa kaupantekohetkellä noin 20 miljoonan euron kertaluonteisen myyntitappion.

Kauppa on osa suunnitelmaa myydä paperitehtaita

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nymöllan tehtaan myynti on osa aiemmin ilmoitettua suunnitelmaa myydä neljä Stora Enson viidestä paperitehtaasta. Yhtiön strategiana on keskittyä pakkauksiin, rakennusratkaisuihin ja biomateriaali-innovaatioihin.

Tiistaina Stora Enso kertoi allekirjoittaneensa sopimuksen Saksassa sijaitsevan Maxaun paperitehtaan myynnistä. Myyntiprosessien Hylten ja Anjalan paperitehtaiden osalta kerrotaan jatkuvan ilman sitovaa määräaikaa.

Stora Enson viides paperitehdas on Belgiassa sijaitseva Langerbrugge, jossa on käynnissä kannattavuusselvitys toisen paperilinjan mahdollisesta muuntamisesta aaltopahvin pintakartongin valmistukseen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi