play

Stora Enso ja Metsä Group nostivat tulostaan alkuvuonna

Yleinen makrotalousympäristö ja koronapandemia aiheuttavat Stora Enson mukaan edelleen epävarmuutta. LEHTIKUVA / Eeva Riihelä

Yleinen makrotalousympäristö ja koronapandemia aiheuttavat Stora Enson mukaan edelleen epävarmuutta. LEHTIKUVA / Eeva Riihelä

STT-Lehtikuva

Metsäyhtiö Stora Enson operatiivinen liiketulos nousi tammi-maaliskuussa 503 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 328 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kasvoi 2,8 miljardiin euroon viime vuoden tammi-maaliskuun 2,3 miljardista eurosta.

Stora Enson mukaan yhtiön alkuvuoden tulos oli erinomainen.

–  Stora Enson vuosi on alkanut erittäin vahvasti. Kannattavuutemme on ollut ennätyksellistä, ja olemme pystyneet pitämään yllä viime vuoden kasvuvauhtia erittäin epävakaassa ympäristössä, toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo tiedotteessa.

Yleinen makrotalousympäristö ja koronapandemia aiheuttavat Stora Enson mukaan edelleen epävarmuutta ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on lisännyt riskejä kaikkialla maailmassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhtiö arvioi kuitenkin, että sen tämän vuoden operatiivinen liiketulos on suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuoden operatiivinen liiketulos eli noin 1,5 miljardissa eurossa.

Liiketoimet Venäjällä seis

Stora Enson mukaan se on pysäyttänyt kaiken tuonti- ja vientitoiminnan Venäjällä ja keskeyttänyt puutoimitukset. Yhtiö on ilmoittanut myyvänsä kaksi Venäjällä sijaitsevaa sahaansa paikalliselle johdolle. Kauppaan kuuluu myös Venäjän puunhankinta, joka toimittaa puuta sahoille.

Venäjän osuus Stora Enson liikevaihdosta oli viime vuonna noin kolme prosenttia. Myynnillä ei Stora Enson mukaan ole olennaista vaikutusta yhtiön liikevaihtoon tai operatiiviseen liiketulokseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös Metsä Groupin alkuvuoden tulos nousi reippaasti

Metsäyhtiö Metsä Groupin tammi-maaliskuun vertailukelpoinen liiketulos nousi 244 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 174 miljoonasta eurosta. Liikevaihto nousi 1,6 miljardiin euroon viime vuoden 1,4 miljardista eurosta.

Pääjohtaja Ilkka Hämälän mukaan Metsä Groupin ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli maailmanpoliittisesta tilanteesta ja edelleen jatkuvasta koronapandemiasta huolimatta erittäin hyvä.

–  Keskeisiä elementtejä tuloksenteossa olivat edelleen vahvistunut kartonkimarkkina ja loppuvuonna 2021 alkaneen sellun hinnan nousutrendin jatkuminen. Sahatavaran, kertopuun ja vanerin kysyntä jatkui vahvana, Hämälä sanoo Metsä Groupin tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pehmopaperivalmistaja Metsä Tissuen kannattavuus kärsi Hämälän mukaan nopeasta, energianhinnoista johtuvasta kustannusinflaatiosta tuotteiden kysyntätilanteen ollessa normaali.

Metsä Group arvioi, että sen vertailukelpoinen liiketulos on huhti-kesäkuussa parempi kuin nyt raportoidussa tammi-maaliskuussa.

Venäjän hyökkäys johti useisiin muutoksiin

Hämälän mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan on johtanut useisiin muutoksiin Metsä Groupin toiminnassa.

–  Olemme lopettaneet sekä puunhankintamme ja sahaliiketoimintamme Venäjällä että kartongin ja pehmopapereiden myynnin Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Keski-Euroopan pehmopaperitehtaiden tuotannon kustannusrakenteeseen ja kannattavuuteen on eurooppalaisella energian hinnan nousulla merkittävä vaikutus. Varaudumme edelleen toiminnassamme Venäjän energiatoimitusten keskeytymiseen, Hämälä kertoo tiedotteessa.

Venäjän osuus Metsä Groupin liikevaihdosta oli viime vuonna hieman yli kaksi prosenttia. Venäjän liikevaihto on pääosin muodostunut taivekartonkimyynnistä monikansallisille bränditaloille sekä tietyistä pehmopaperitoimituksista.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi