play

Merkittävä osa Teknologiateollisuuden jäsenyrityksistä on liittymässä uuteen työnantajayhdistykseen ja jatkamassa valtakunnallista sopimista

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT-Lehtikuva

Merkittävä osa Teknologiateollisuuden jäsenyrityksistä on liittymässä uuteen työnantajayhdistykseen, joka neuvottelee jatkossa valtakunnallisista työehtosopimuksista. Uusi yhdistys alkaa ottaa jäseniä vastaan tiistaina. Yritysten vaihtoehtona on jättäytyä yhdistyksen ulkopuolelle ja keskittyä puhtaasti yrityskohtaiseen ja paikalliseen sopimiseen.

–  Mehän emme tiedä vielä, kuinka moni Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritys tulee uuteen työnantajayhdistykseen liittymään, mutta näppituntuma on, että sinne tullaan merkittävässä määrin liittymään, sanoi Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle tiedotustilaisuudessa torstaina.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtajan Jaakko Hirvolan mukaan olennaista ei ole kumpaan linjaan yritys menee, vaan se, että molemmilla tavoilla rakennetaan sellainen joustavuus, jossa suomalainen kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla säilyy.

–  Toiveissa on, että joustavuutta voitaisiin toteuttaa sekä valtakunnallisen työehtosopimustoiminnan että yrityskohtaisen sopimisen puitteissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös Helle painotti, että vaihtoehdot eivät kilpaile toistensa kanssa.

–  Kysymys on siitä, kumpi tapa yritykselle ja sen henkilöstölle paremmin sopii, Helle sanoi.

Koronakuopasta toivuttu

Teknologiateollisuus on toipunut hyvin koronakuopasta. Tilauksissa ollaan koronaa edeltävällä tasolla ja tarjouspyyntöjen määrässä saavutettiin kesän aikana lähes ennätystaso, ilmenee Teknologiateollisuuden tuoreesta tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös henkilöstön määrä on jatkanut kasvuaan. Lomautusjärjestelyjen piirissä oli kesäkuun lopussa enää noin 4  000 henkilöä, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan heitä oli 50  000. Alan yritysten palveluksessa Suomessa oli kesäkuun lopussa noin 317  000 ihmistä, mikä on 3  000 enemmän kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaportaan mukaan yritysten väliset erot ovat kuitenkin tälläkin kertaa suuria eivätkä näkymät ole kirkastuneet samalla tavoin kaikilla yrityksillä.

Hänen mukaansa koronasta johtuvia huolia teollisuudessa ovat juuri nyt erityisesti komponenttipula ja materiaalien hintojen nousu. Epidemiatilanne aiheuttaa myös edelleen yleistä epävarmuutta rokotekattavuuden kasvusta huolimatta.

Teknologiateollisuuden uusien tilausten arvo oli huhti–kesäkuussa kuusi prosenttia suurempi kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja 21 prosenttia suurempi kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa viisi prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa ja yhdeksän prosenttia suurempi kuin vuoden 2020 kesäkuussa. Tarjouspyyntöjä mittaava saldoluku oli heinäkuussa +30.

"Hyvä tilanne ei saa sumentaa silmiä"

Hirvola on tyytyväinen, että ala on selvinnyt koronasta pelättyä paremmin, mutta toppuuttelee tuudittautumasta tilanteeseen.

–  Suomen talouden vanhat haasteet eivät ole tällä kasvupyrähdyksellä poistuneet. Ennusteiden mukaan Suomessa palataan hitaan kasvun aikaan pandemian jälkeen. Tämänhetkinen hyvä tilanne ei saa sumentaa silmiä ja luoda harhaa siitä, että asiat ratkeavat itsestään. Myös yritysten väliset erot ovat suuria, mikä korostaa paikallisen sopimisen ja yrityskohtaisten ratkaisujen välttämättömyyttä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi