play

Työryhmä selvittää toimia sähkön hinnan alentamiseksi

Toimet voivat liittyä esimerkiksi sähkömarkkinoiden toimintaan, verotukseen, energiatehokkuuteen, energian säästämiseen tai suoriin tukimuotoihin. LEHTIKUVA / Mikko Stig

Toimet voivat liittyä esimerkiksi sähkömarkkinoiden toimintaan, verotukseen, energiatehokkuuteen, energian säästämiseen tai suoriin tukimuotoihin. LEHTIKUVA / Mikko Stig

STT-Lehtikuva

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) on asettanut työryhmän selvittämään toimenpiteitä, joilla voitaisiin vaikuttaa sähkön hintakehitykseen ja sen seurauksiin.

Toimet voivat liittyä esimerkiksi sähkömarkkinoiden toimintaan, verotukseen, energiatehokkuuteen, energian säästämiseen tai suoriin tukimuotoihin.

Työryhmä käsittelee myös sähkön hinnan aiempaa kehitystä, muiden maiden toteuttamia sähkön hintaan liittyviä tukitoimia sekä arvioita sähkön hinnan tulevasta kehityksestä.

Työryhmän toimikausi päättyy 15. syyskuuta. Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomessa on arvioitu, että sähköstä saattaa tulla jopa pula ensi talvena, jolloin myös sähkön hinta voi nousta ennätyslukemiin.

Maanantaina sähkön hinnassa nähtiin voimakas piikki. Pörssisähkön hinta nousi enimmillään noin 86 senttiin kilowattitunnilta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi