Uusien autojen rekisteröinnit pysyivät alamaissa – komponenttipula vaivaa edelleen
Toukokuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 12,5 prosenttia oli täyssähköautoja ja hieman päälle 20 prosenttia ladattavia hybridejä. LEHTIKUVA / Markku Ulander
Uusien autojen rekisteröinnit pysyivät toukokuussa alamaissa, vaikka hienoista elpymistä oli näkyvissä alkuvuoteen verrattuna.
Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan toukokuussa rekisteröitiin vajaat 8 000 uutta henkilöautoa, mikä on 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Maalis-huhtikuussa ero oli suurempi, sillä eroa vuoden takaiseen syntyi 27–28 prosenttia.
– Toimitusketjut eivät ole vielä toipuneet pandemiasta, ja Kiinan heikentynyt pandemiatilanne luo uusia tuotantokatkoksia. Komponenttipulan ja pahimpien tuotantokatkosten on ennakoitu hellittävän vuoden kolmannen ja viimeisen kvartaalin aikana, kertoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio tiedotteessa.
Uusien henkilöautojen tilauskanta on edelleen kasvanut, sillä uusien autojen kysyntä on hyvällä tasolla. Kallion mukaan tilauskannasta vain osan arvioidaan ehtivän rekisteröintiin kuluvan vuoden aikana. Tilauskannan ennakoidaan purkautuvan vaiheittain ensi vuonna.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan heijastuu myös autoteollisuuteen. Komponenttipulan ja Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan on arvioitu vähentävän tänä vuonna globaalisti autotuotantoa yhteensä 2–3 miljoonalla autolla.
Ukraina on tärkeä teräksen ja magnesiumin sekä monien muiden autoteollisuuden raaka-aineiden ja komponenttien tuottaja.
Autoalan mukaan tuotanto-ongelmat, komponenttipula, raaka-aineiden ja energian hinnan nousu ja heikentynyt saatavuus sekä kuljetuskustannusten kasvu heijastuvat myös autojen tuotantokustannuksiin.
Täyssähköauto nousi rekisteröinneissä kärkikymmenikköön
Toukokuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 12,5 prosenttia oli täyssähköautoja ja hieman päälle 20 prosenttia ladattavia hybridejä. Osuudet eivät ole olennaisesti muuttuneet alkuvuoden aikana.
Ensirekisteröintien kärkikymmenikköön nousi toukokuussa myös täyssähköauto, sillä Skodan täyssähköinen Enyaq-malli sijoittui yhdeksänneksi 128 rekisteröinnillä.
Eniten rekisteröitiin Toyotan Corolla-mallia, ja kärkikymmenikössä oli myös neljä muuta Toyotaa.
Ero kapeni myös käytettyjen autojen myynnissä
Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin toukokuussa viime vuotta vähemmän, mutta myös käytettyjen autojen kaupassa ero viime vuoteen kapeni maalis-huhtikuuhun nähden.
Autoliikkeiden kautta kulkeva käytettyjen henkilöautojen myynti väheni noin viidellä prosentilla ja koko käytettyjen autojen kauppa noin kahdeksalla prosentilla vuoden takaisesta.
Tilasto ei sisällä käytettynä maahantuotuja autoja lukuun ottamatta autoja, jotka on ennen asiakkaalle myyntiä rekisteröity kotimaisen autoliikkeen nimiin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi