play

Veikkauksen tulos heikkeni rahtusen – koronapandemia leikkasi pelitoiminnan tuottoja

Veikkauksesta arvioidaan, että yhtiö ei tänä vuonna voi saavuttaa valtion tämän vuoden talousarvioon kirjattua tuottoarviota. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Veikkauksesta arvioidaan, että yhtiö ei tänä vuonna voi saavuttaa valtion tämän vuoden talousarvioon kirjattua tuottoarviota. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Veikkauksen tammi-kesäkuun tulos oli 330,2 miljoonaa euroa, mikä oli vajaan prosentin vähemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla.

Koronapandemiasta johtuvilla rajoituksilla ja erityisjärjestelyillä oli Veikkauksen mukaan suuri vaikutus liiketoimintaan alkuvuonna.

Veikkauksessa arvioidaan, että koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja pelihaittojen vähentämiseksi toteutettavien vastuullisuustoimenpiteiden vuoksi yhtiö ei tänä vuonna voi saavuttaa valtion tämän vuoden talousarvioon kirjattua 778 miljoonan euron tuottoarviota.

Veikkauksen tammi-kesäkuun tilikauden pelitoiminnan tuotto eli pelikate oli 527,1 miljoonaa euroa, mikä oli reilut 13 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Pelikatteen laskuun vaikutti erityisesti koronapandemia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Veikkauksen arvion mukaan koronapandemia heikensi yhtiön pelikatetta alkuvuonna noin 150 miljoonan euron edestä.

Peliautomaatit kiinni useita kuukausia

Eniten koronapandemia vaikutti peliautomaatteihin, joiden tuottama pelikate laski yli 67 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Koronapandemiaan liittyvien toimenpiteiden vuoksi peliautomaatit olivat katsauskaudella alueen epidemiatilanteesta riippuen joko kokonaan tai osittain kiinni yhteensä noin neljän kuukauden ajan.

Vedonlyöntipelien pelikate sen sijaan kasvoi katsauskaudella reilut 57 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvun taustalla oli urheilutarjonnan elpyminen lähes korona-aikaa edeltävälle tasolle. Touko-kesäkuussa pelatut jääkiekon MM-kisat ja kesäkuussa alkaneet jalkapallon EM-kisat vauhdittivat kehitystä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Veikkauksen pelien pelaamisen kokonaisvolyymi oli tammi-kesäkuussa noin 3,2 miljardia euroa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi