Venäjältä vetäytyvä Nokian Renkaat rakentaa uuden tehtaan Romaniaan – yhtiö teki heinä-syyskuussa voittoa lähes 55 miljoonaa euroa
Yhtiö arvioi kaupallisen tuotannon Romaniassa alkavan alkuvuonna 2025. LEHTIKUVA / Markku Ulander
Venäjältä vetäytyvä Nokian Renkaat aikoo rakentaa uuden tehtaan Romaniaan. Yhtiön mukaan Romaniaan rakentuva tehdas on olennainen osa suunnitelmaa, jolla yritys nopeuttaa investointia uuteen tuotantokapasiteettiin Euroopassa. Yrityksen toimitusjohtaja Jukka Moisio luonnehtii investointia merkittäväksi strategiseksi päätökseksi.
– Alamme nyt rakentaa Nokian Renkaiden liiketoimintaa uudelta pohjalta ilman Venäjää, ja uusi huippuluokan tuotantolaitos Euroopassa on tässä avainasemassa. Se tuo meille tarvittavaa lisäkapasiteettia ja on tärkeä tasapainoisen tuotantoverkoston kannalta, Moisio sanoi tiedotteessa.
Nokian Renkaat arvioi kaupallisen tuotannon Romaniassa alkavan alkuvuonna 2025. Tehtaan kapasiteettina on tarkoitus olla kuusi miljoonaa henkilöauton rengasta vuodessa. Kokonaisinvestoinnin arvoksi arvioidaan 650 miljoonaa euroa ja tehtaan odotetaan työllistävän noin 500 ihmistä.
Venäläinen tuotanto korvattava
Venäjälle laajentanut Nokian Renkaat on tänä vuonna ajautunut vaikeuksiin Ukrainan sodan myötä. Valtaosa yhtiön henkilöautonrenkaista on valmistettu Venäjällä, minkä lisäksi Venäjän markkinat muodostivat noin viidenneksen yhtiön liikevaihdosta. Viime kuussa yritys kertoi allekirjoittaneensa sopimuksen Venäjän toimintojen myymiseksi.
Vielä huhti-kesäkuussa Nokian Renkaiden tulos oli raskaasti tappiolla. Tiistaina yhtiö pääsi kuitenkin kertomaan positiivisia tulostietoja. Nokian Renkaiden kertaeristä oikaistu tulos eli segmentit yhteensä liikevoitto oli 54,9 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa, kun vuosi sitten se oli 96,9 miljoonaa euroa. Varsinainen liikevoitto oli heinä-syyskuussa 40,7 miljoonaa euroa.
Nokian Renkaiden kolmen kuukauden liikevaihto nousi noin 5 prosenttia 466 miljoonaan euroon, mutta vertailukelpoisilla valuutoilla mitattuna se kuitenkin laski.
– Henkilöautorenkaiden tuonti Venäjältä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan päättyi heinäkuussa. Raskaiden renkaiden liikevaihto heikkeni hieman toimitusrajoitteiden vuoksi. Vianorin myynti oli vakaa, toimitusjohtaja Moisio kertoi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi