play

Veroilmoitusten täydentäminen jäi vaisummaksi kuin viime vuonna

Verotuksen päättymispäivän näkee OmaVerosta tai kotiin tulleesta esitäytetystä veroilmoituksesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Verotuksen päättymispäivän näkee OmaVerosta tai kotiin tulleesta esitäytetystä veroilmoituksesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Viime vuoden esitäytettyä veroilmoitusta täydensi arviolta reilut 1,2 miljoonaa henkilöä, kertoo Verohallinto. Täydennyksiä teki noin joka viides esitäytetyn veroilmoituksen saaneista.

Tiedot ovat Verohallinnon mukaan alustavia. Tarkka luku selviää, kun kaikki paperilla täydennetyt veroilmoitukset saadaan digitoiduiksi.

Vuosi sitten esitäytettyä veroilmoitustaan täydensi 1,35 miljoonaa henkilöä.

–  Näyttää siltä, että tänä vuonna veroilmoitustaan täydentäneiden määrä on jäämässä edellisvuotta pienemmäksi. Viime vuonna erityisesti palkansaajat tekivät veroilmoitukseensa koronasta johtuvia muutoksia, kun hyvin moni siirtyi ensimmäisenä koronavuonna osittain tai täysin etätöihin, kertoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Sami Varonen tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Verohallinto lähetti esitäytetyn veroilmoituksen keväällä reilulle 5,4 miljoonalle asiakkaalle. Varonen muistuttaa, että jos on unohtanut täydentää veroilmoitustaan omaan määräpäiväänsä mennessä, nyt kannattaa toimia heti.

–  Täydennykset voidaan huomioida verotusta toimitettaessa siihen asti, kun oma verotus päättyy. Verotuksen päättymispäivän näkee OmaVerosta tai kotiin tulleesta esitäytetystä veroilmoituksesta, hän sanoo.

Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan heinäkuussa

Asiakas saa myöhemmin uuden verotuspäätöksen, jos hän on täydentänyt veroilmoitustaan. Uusi verotuspäätös lähetetään myös niille asiakkaille, joiden omaan tai puolison verotukseen on tullut uusia tietoja sen jälkeen, kun Verohallinto on lähettänyt asiakkaalle esitäytetyn veroilmoituksen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Veronpalautusten tai mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen määräpäivät ovat tänäkin vuonna eri asiakkailla eri aikaan. Maksupäivät kerrotaan lopullisella verotuspäätöksellä.

Ensimmäiset asiakkaat saavat veronpalautuksensa heinäkuussa ja suurin osa elo-syyskuussa. Lopuillekin palautukset maksetaan viimeistään joulukuussa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi