Viime vuoden verotiedot tulevat julki tänään – niistä eivät selviä suurituloisimmat vaan eniten veroja maksaneet
Entistä harvempi vastustaa verotietojensa luovuttamista medioille, koska mediat voivat hankkia listan vastustamispyynnöistä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
Verohallinto julkistaa tänään verovuoden 2021 tuloverotiedot. Tiedoista selviää, minkä verran Suomessa verotettavia ansio- ja pääomatuloja kukin on ansainnut ja niistä valtiolle veroja maksanut.
Julkistetut verotiedot eivät kuitenkaan kerro varmuudella, kuinka paljon rahaa kukin on tienannut, koska kaikki mahdolliset tulot eivät niissä näy. Verotietojen ulkopuolelle jäävät esimerkiksi verovapaat etuudet ja pääomatulot tai tuloista tehdyt vähennykset sekä astetta erikoisempien omistusjärjestelyjen avulla piilotetut tulot.
Esimerkiksi vuonna 2020 suomalaisille kertyi ansiotuloja yhteensä 139,5 miljardia euroa, josta valtionverotuksessa verotettavaa eli julkisissa tiedoissa näkyvää ansiotuloa oli 114,4 miljardia euroa, Verohallinto kertoi tiedotteessaan aiemmin tällä viikolla. Julkisista verotiedoista puuttui siis 25 miljardia euroa eli lähes viidennes ansiotuloista. Saman vuoden pääomatuloista puuttui yli kolme miljardia euroa, joka oli noin neljännes kaikista pääomatuloista.
Verovapaata pääomatuloa on tietyissä tilanteissa esimerkiksi osa osingoista.
Julkisten verotietojen perusteella ei pysty myöskään tekemään päätelmiä henkilön palkasta, kertoi Verohallinnon tuoteomistaja Aki Savolainen.
– Henkilöllä voi olla tuloja useista eri lähteistä. Palkan lisäksi tuloja voi olla esimerkiksi yritystoiminnasta tai henkilö on voinut olla osan vuodesta työtön, Savolainen sanoi Verohallinnon tiedotteessa.
Medialistoille joutumista vastustavien pyyntöjen määrä yli puolittunut kahden vuoden takaisesta
Verottaja myös toimittaa medioille listoja verotuksen perusteella suurituloisimmista ihmisistä, mutta nämäkään tiedot eivät ole täydellisiä. Vuodesta 2019 lähtien verotietojensa luovuttamista medioille on voinut yleisen tietosuoja-asetuksen nojalla vastustaa. Lista tietojensa luovuttamista vastustaneista on kuitenkin julkinen, ja mediat voivat pyytää sen käyttöönsä.
Tänä vuonna vastustuspyyntöjä tehtiin vajaat 1 700, joista 10 hylättiin. Edellisinä vuosina vastustamispyyntöjä tehtiin selvästi enemmän: Verohallinto kertoo vastaanottaneensa niitä vuonna 2021 kaikkiaan reilut 2 500 ja vuonna 2020 yli 4 800.
– Määrän väheneminen johtunee siitä, että asiakkaille on viestitty, että vastustamispyynnön hyväksymisestä huolimatta tieto vastustamispyynnön tehneiden nimistä on julkinen tieto, jonka mediat saavat pyydettäessä, ja he voivat erikseen katsoa näiden henkilöiden tulotiedot, kertoi Verohallinnon ylitarkastaja Laura Ruotsalainen STT:lle sähköpostitse lokakuussa.
Helsingin hallinto-oikeus antoi asiasta linjauksensa viime vuonna.
Verottaja laatii listoja suurituloisimmista mediaa varten edistääkseen yhteiskunnallista keskustelua, vaikka laki ei sitä edellytäkään. Tietoja voi tilata vain ihmisistä, joiden verotettavat vuositulot ovat yli 100 000 euroa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi