play

Yhdysvalloissa pörssit jyrkässä alamäessä – keskuspankin Powell varoitti aiemmin kasvun hidastumisesta

Fed on nostanut ohjauskorkoa korkean inflaation hillitsemiseksi tänä vuonna jo neljä kertaa. LEHTIKUVA / AFP

Fed on nostanut ohjauskorkoa korkean inflaation hillitsemiseksi tänä vuonna jo neljä kertaa. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa Wall Streetin pörssipäivä päättyi perjantaina jyrkässä laskussa Yhdysvaltain keskuspankki Fedin pääjohtaja Jerome Powellin puheen jälkimainingeissa.

Teollisuusindeksi Dow Jones laski 3,0 prosenttia, laaja-alainen S&P  500 putosi 3,4 prosenttia, ja teknologiapainotteinen Nasdaq syöksyi 3,9 prosenttia. Dow on viimeksi laskenut samaa päivävauhtia toukokuun puolivälissä.

Powell varoitti perjantaisessa puheessaan, että maan talous tulee todennäköisesti kohtaamaan pitkäkestoista kasvun hidastumista ja vaikutuksia myös työmarkkinoilla, jotta hintoja saadaan painettua alas.

Powellin mukaan maan korkean inflaation suitsiminen tulee olemaan tuskallista yhdysvaltalaisille perheille ja yrityksille, mutta toimenpiteiden tekemättä jättäminen olisi vieläkin haitallisempaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Hintavakauden palauttaminen vie jonkin aikaa ja vaatii välineidemme voimakasta käyttöä, hän sanoi.

Fed on nostanut ohjauskorkoa korkean inflaation hillitsemiseksi tänä vuonna jo neljä kertaa, ja se on nyt 2,25:n ja 2,50:n prosentin vaihteluvälissä. Powell toisti, että uusi koronnosto voisi olla tarkoituksenmukainen syyskuussa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi