play

Yhdysvaltain keskuspankki piti ohjauskoron ennallaan, mutta kertoi korotuksia olevan luvassa ehkä jo maaliskuussa

Korkojen nosto saattaa olla luvassa jo maaliskuussa sen jälkeen, kun keskuspankin velkakirjojen osto-ohjelma päättyy. LEHTIKUVA / AFP

Korkojen nosto saattaa olla luvassa jo maaliskuussa sen jälkeen, kun keskuspankin velkakirjojen osto-ohjelma päättyy. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa maan keskuspankki Fed piti ohjauskoron ennallaan nollatasossa, mutta kertoi että korotuksia korkotasoihin on luvassa lähiaikoina. Komitean mukaan korkea inflaatiotaso ja vahvistuneet työmarkkinat puolsivat korkotason nostoa.

Keskuspankin avomarkkinakomitea ei antanut tarkkaa määräaikaa korkojen nostolle, mutta nosto saattaa olla luvassa jo maaliskuussa sen jälkeen, kun keskuspankin velkakirjojen osto-ohjelma päättyy. Aiemmin on kerrottu, ettei keskuspankki aio korottaa korkotasoa tätä ennen.

–  Komitea on yhtä mieltä siitä, että liittovaltion ohjauskorkoa nostetaan maaliskuun tapaamisessa, kommentoi keskuspankin johtaja Jerome Powell toimittajille.

Kyseessä olisi Fedin ensimmäinen korkotason nosto sitten koronapandemian alun. Powellin mukaan Yhdysvaltain talous on kuitenkin tarpeeksi vahvalla tolalla, jotta kallistuvista lainoista selvittäisiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uutinen näkyi New Yorkin pörssissä, jossa kurssit päättyivät pakkasen puolelle. Kaupankäyntipäivän päätteeksi laaja-alainen S&P-indeksi oli laskenut 0,2 prosenttia.

Samaan aikaan öljybarrelin hinta kävi markkinoilla ylimmillään 90 dollarissa asti. Korotuspainetta on syntynyt Ukrainan geopoliittisten jännitteiden vuoksi.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi