play

Yhdysvaltojen keskuspankilta odotetaan isoa koronnostoa

Korkoja nostamalla keskuspankki pyrkii saamaan hintarallin hidastumaan. LEHTIKUVA/AFP

Korkoja nostamalla keskuspankki pyrkii saamaan hintarallin hidastumaan. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin odotetaan tänään nostavan ohjauskorkojaan puoli prosenttiyksikköä ja jatkavan keskuspankin taseen supistamista. Päätös julkistetaan iltayhdeksältä Suomen aikaa.

Fedin liikkeen taustalla on Yhdysvalloissa valloillaan rehottava inflaatio, joka ei ole näyttänyt hidastumisen merkkejä. Maaliskuussa kuluttajahinnat nousivat 8,5 prosentin tahtia.

Nollakorot jäivät taakse jo maaliskuussa, kun Fed tarttui korkoaseeseen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018 ja hilasi korkoja 0,25 prosenttiyksikköä ylöspäin.

Korkoja nostamalla keskuspankki pyrkii saamaan hintarallin hidastumaan. Odotus markkinoilla on, että korkoja nostetaan tämän vuoden aikana vielä ainakin pari kertaa lisää ja että ohjauskorot nousevat tämän vuoden aikana 2,9 prosenttiin. Samalla on herännyt huolta, että koronnosto voi syöstä Yhdysvaltojen talouden taantumaan. Epävarmuus on jo näkynyt pörssikursseissa, jotka ovat olleet Yhdysvalloissa selvässä luisussa tänä vuonna.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Inflaatio on myös kovassa vauhdissa myös Euroopassa, mutta Euroopan keskuspankki ei ole pitänyt kiirettä korkojen nostamiseen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi