play

YIT sai toimitilansa kannattamaan, liikevoitto kasvoi

YIT:n Toimitilat-segmentti paransi tulostaan heinä-syyskuussa merkittävästi viime vuoden kolmannelta neljännekseltä. Segmentti oli jälleen kannattava. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

YIT:n Toimitilat-segmentti paransi tulostaan heinä-syyskuussa merkittävästi viime vuoden kolmannelta neljännekseltä. Segmentti oli jälleen kannattava. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT-Lehtikuva

Rakennusyhtiö YIT:n heinä-syyskuun oikaistu liikevoitto nousi 18 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 16 miljoonasta. Liikevaihto laski 587 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 687 miljoonaa euroa.

YIT:n toimitusjohtaja Markku Moilanen kertoo, että koko alkuvuoden hyvän tulokset taustalla ovat asumisen segmenttien tuloskehitys ja määrätietoinen työ Toimitilat-segmentin kannattavuuden vakauttamisessa.

–  Asumisen markkinaosuutemme on vahva niissä valikoiduissa kaupungeissa, joissa operoimme Suomessa, Venäjällä, Puolassa, Tshekissä ja Slovakiassa, Moilanen kertoo tiedotteessa.

Moilasen mukaan kolmannella vuosineljänneksellä YIT:n asuntovalmistumiset putosivat alimmalle tasolleen, mikä on seurausta päätöksestä lopettaa asuntoaloitukset hetkeksi kokonaan viime vuoden keväällä koronaviruspandemian vuoksi. Valmistuneiden asuntojen määrän odotetaan kuitenkin olevan korkealla tasolla kuluvalla neljännellä vuosineljänneksellä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vanhat projektit rasittavat

YIT:n Toimitilat-segmentti paransi tulostaan heinä-syyskuussa merkittävästi viime vuoden kolmannelta neljännekseltä, ja segmentti oli jälleen kannattava.

–  Tulostaso ei kuitenkaan ole vielä tyydyttävällä tasolla, mikä johtuu eräistä vanhoista, edelleen viimeisteltävistä, matalakatteisista projekteista. Kannattavuuden odotetaan kuitenkin vähitellen parantuvan, kun segmentti jatkaa työtään saattaakseen kyseiset projektit loppuun, Moilanen jatkaa.

Myös Infra-segmentin segmentin tulos pysyi positiivisena, vaikka kolmannen vuosineljänneksen oikaistuun liikevoittoon vaikuttivat negatiivisesti tiettyjen projektien kateheikennykset.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

YIT kertoi lokakuun puolivälissä saaneensa päätökseen yhteistoimintaneuvottelut, joiden seurauksena vähennetään arviolta 190 työntekijää Suomesta ja 230 koko konsernissa. Suomen vähennyksistä arviolta 110 tehdään irtisanomisilla. Moilanen kertoo, että vähennyksillä säädetään organisaatiota vastaamaan uudistettua toimintamalliamme, jolla tavoitellaan tehokkaampaa, kilpailukykyisempää ja asiakaslähtöisempää tapaa työskennellä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi