Business Finland epäilee jälleen taloudellisia väärinkäytöksiä tytäryhtiön toiminnassa
Business Finland epäilee Finpron Kiinan-tytäryhtiön FinChin entisen työntekijän syyllistyneen taloudellisiin väärinkäytöksiin.
Finpro ja Tekes yhdistyivät Business Finlandiksi vuoden 2018 alussa. Asia tuli Business Finlandin tietoon toukokuussa, kun FinChin toimintaa oli selvitetty laajemman, tulevaisuuden toimintaan liittyvän tarkastelun yhteydessä.
Epäiltyjen väärinkäytösten tekotapaa ja laajuutta selvitetään parhaillaan. Tällä hetkellä väärinkäytösten suuruudeksi epäillään noin miljoonaa euroa. Niiden epäillään tapahtuneen Kiinassa vuosina 2017–2018.
Business Finlandin juridisista ja hallinnollisista asioista vastaavan johtajan Marianne Asikaisen mukaan kesän aikana tehtyjen selvitysten myötä tapahtumat ovat selvinneet heille hieman enemmän ja epäilyt väärinkäytöksestä vahvistuneet. Poliisitutkinnan vuoksi hän ei kuitenkaan voi avata asiaa tarkemmin.
FinChin entistä työntekijää vastaan on aloitettu rikosprosessi asian selvittämiseksi ja mahdollisesti yhtiöstä epäasianmukaisesti ohjattujen varojen takaisin saamiseksi. Business Finlandin mukaan Shanghain poliisille luovutettiin raportti elokuun puolivälin tienoilla.
– Kyse on paikallisesta yhtiöstä, joka toimii Kiinassa paikallisten lakien mukaan. Tämänhetkisillä tiedoillamme linkkiä Suomeen ei ole, eli toimivaltainen viranomainen on siellä Kiinan päässä, Asikainen kertoo STT:lle.
Asikainen ei kommentoi, onko väärinkäytöksistä epäilty Suomen vai Kiinan kansalainen.
– Se, mitä me voimme tässä kohdassa julkisuuteen kertoa on se, että hän on tehnyt siellä paikallisessa yhtiössä muun muassa kirjanpitoon liittyviä tehtäviä, Asikainen kertoo.
Hän ei myöskään kommentoi, onko FinChissä esimerkiksi sekä suomalaisia että kiinalaisia työntekijöitä.
– Se on pieni yhtiö. Sen verran voin sanoa, että siellä on muutamia henkilöitä töissä.
Väärinkäytöksistä epäillyllä ei ole enää pääsyä FinChin järjestelmiin. Kyseinen ihminen työskenteli FinChissä vielä toukokuussa, kun väärinkäytösepäilyt ilmenivät.
– Kun epäily väärinkäytöksestä tuli ilmi, aloitimme välittömästi toimenpiteet Kiinan päässä. Ne toimenpiteet on suoritettu, mitä Kiinan päässä pystytään tekemään, Asikainen sanoo.
FinChi perustettiin vuonna 2005 helpottamaan suomalaisyritysten pääsyä Kiinan markkinoille. Kiinassa maksullisia palveluja tarjoava yritys rahoittaa liiketoimintansa asiakkailta perittävillä palveluveloituksilla. FinChi hoitaa taloushallinnon ja kirjanpidon itsenäisesti.
Business Finland ostaa tytäryhtiöltään palveluita, kuten vuokraa toimitilat Shanghaissa, mutta varsinaista FinChin toimintaa se ei rahoita.
Business Finlandin mukaan näin ollen kyse ei ole Suomen valtion rahoista tai siitä, että mahdollinen väärinkäytös kohdistuisi suoraan Suomen valtioon. Sen tiedotteessa kuitenkin sanotaan, että kaikki kokonaisuuteen liittyvä asiat selvitetään eikä tapahtumien kulku ole vielä kaikilta osin tiedossa.
Business Finland kertoo selvittäneensä asiaa sisäisesti, yhdessä ulkopuolisen tilintarkastajan kanssa sekä Kiinan viranomaisten kanssa.
Business Finlandin mukaan FinChissä on suoritettu vuosittain tilintarkastus eikä väärinkäytökseen viittaavaa toimintaa ole tullut esiin sen perusteella.
– FinChissä on ollut muun muassa tilintarkastus, ja tiedot Suomeen ovat tulleet tilintarkastettuina, Asikainen kertoo.
Väärinkäytösepäilyllä ei ole Asikaisen mukaan vaikutusta FinChin asiakkaisiin eli suomalaisyrityksiin.
Finpron ulkomaiden toiminnassa on epäilty taloudellisia väärinkäytöksiä aiemminkin. Tuolloin kyse oli Yhdysvaltojen toiminnosta.
Business Finland on aiemmin kertonut epäilevänsä Finpron entistä työntekijää Yhdysvalloissa taloudellisista väärinkäytöksistä vuosina 2011–2017. BF epäilee entisen työntekijänsä siirtäneen työnantajan rahoja henkilökohtaiseen käyttöönsä vuosien ajan ja johtaneen silloista Finprota harhaan esimerkiksi muunnelluilla pankkitositteilla.
Suomen Kuvalehti uutisoi keväällä 2021, että työntekijä oli käyttänyt rahoja muun muassa luksuslomamatkaan Eurooppaan, omakotitalonsa remonttiin ja yksityiskoulujen maksuihin.
Business Finland nosti asiasta entistä työntekijää vastaan Yhdysvalloissa siviilikanteen vuonna 2018. Vuosi sitten Business Finland kertoi asian käsittelyn siirtyneen konkurssituomioistuimeen, sillä väärinkäytöksistä epäilty oli jättänyt henkilökohtaisen konkurssihakemuksen saman vuoden toukokuussa.
Asikaisen mukaan siviilikanteen osalta oikeusprosessi keskeytyi asian siirryttyä konkurssituomioistuimeen, missä se on edelleen käsittelyssä.
– Toivoisimme, että tämän vuoden puolella saisimme enemmän tietoa siitä, miten tässä konkurssiprosessissa käy, hän sanoo.
Tammikuussa keskusrikospoliisi (KRP) kertoi aloittaneensa esitutkinnan Finpron entisen työntekijän epäillystä julkisten varojen väärinkäytöstä. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Otto Hiltunen kertoo STT:lle sähköpostitse, että esitutkinta on kesken ja koskee tällä hetkellä epäiltyä törkeää kavallusta. Tässä vaiheessa esitutkintaa Hiltunen ei vastaa esimerkiksi tekoaikaan liittyviin kysymyksiin.
Business Finlandin mukaan prosesseja on sittemmin tarkistettu ja kehitetty niin, että mahdollisiin väärinkäytöksiin päästään puuttumaan heti.
Asikainen huomauttaa, että kiinalainen tytäryhtiö FinChi ja yhdysvaltalainen tytäryhtiö Business Finland USA Inc ovat täysin erilaisia yhtiöitä.
– USA:n yhtiö tekee meille tiettyjä laissa säädettyjä tehtäviä Yhdysvalloissa. FinChi toimii Kiinassa liiketaloudellisin perustein. Toisin kuin USA:n yhtiöön, Kiinaan ei siirry Suomesta varoja. FinChin toimintaa ei rahoiteta Suomesta käsin.
Onko seuranta ollut aiemmin heikkoa, vai miten mahdollisia väärinkäytöksiä on päässyt tapahtumaan niin Yhdysvalloissa kuin Kiinassakin?
– Täytyy ehkä katsoa niitä ajanjaksoja, jolloin väärinkäytöksiä on tapahtunut. Tapahtuma-ajanjaksojen aikana varsinkin Finprossa on ollut paljon muutoksia, Asikainen sanoo.
Hän listaa muun muassa Finpron siirtymisen yhdistysmuotoisesta osakeyhtiömuotoiseksi ja toiminnan supistamisen leikkausten vuoksi.
– Ja sitten on tietenkin Finpron mukaan tuleminen tähän Business Finland -kokonaisuuteen. Ajat, jolloin muutoksia tapahtuu paljon, ovat riskikohtia organisaatiossa. Silloin valvontatoimenpiteisiin pitää kiinnittää erittäin paljon huomiota, Asikainen sanoo.
– Yksi ihan inhimillinen piirre on myös se, että työntekijöihin on luotettu. Voi olla, että tämäntyyppiselläkin asialla on ollut vaikutusta, hän lisää.
Kiinan tytäryhtiön työntekijän väärinkäytösepäilyistä uutisoi aiemmin Yle.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi