Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Hyvinvointi

Joka neljäs nuori kärsii mielenterveyden ongelmista

  • Karjalainen
Mannerheimin Lastensuojeluliiton mukaan vuosittain noin 20-25 prosenttia suomalaisnuorista kärsii mielenterveyden häiriöistä.

Noin puolet häiriöistä alkaa ennen 14 vuoden ikää. Kolme neljännestä ennen kuin nuori on 24-vuotias.

Mielenterveyden häiriöt ovat merkittävimpiä nuorten toimintakykyä heikentäviä sairauksia. MLL muistuttaa, että mielenterveysongelmiin olisi saatava apua aikaisemmin, sillä varhainen keskusteluapu ja hoito parantavat ennustetta pitkällä aikavälillä ja vähentävät riskiä opiskelu- ja työkyvyn menettämiseen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mielenterveyden häiriö uhkaa nuoren kehitystä, sillä se voi vaikeuttaa esimerkiksi itsenäistymistä, identiteetin rakentamista ja omaa elämää koskevien valintojen tekemistä. Jos apua ei saa, ongelmat jatkuvat usein aikuisuuteen asti ja vaikuttaavat koko elämään.

Järjestöt tarjoavat jo nyt apuaan, mutta eivät pysty vastaamaan suureen tarpeeseen. Esimerkiksi Yle, MLL, Suomen Mielenterveysseura ja Mielenterveyden keskusliitto toteuttivat yhdessä Sekasin-kampanjan, joka tarjoaa vuorokauden ympäri nuorille keskusteluapua.

MLL toivoo, että sote-uudistuksen yhteydessä varmistetaan nopea avunsaanti. Myös koulujen valmiuksia mielenterveystyöhön tulee edistää.