Keskiviikko, 14.11.2018 
Iiris
Hyvinvointi

Vammaistukea myönnetään eniten mielenterveyshäiriöihin

  • Karjalainen

Lasten ja nuorten mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöt ovat koko ajan yleisempi syy vammaistuen myöntämiselle, kertoo Savon Sanomat.

Viime vuonna vammaistukea sai 36 000 alle 16-vuotiasta, joista 53 prosenttia sai tukea mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden takia.

20 vuotta sitten vain alle viidesosa tuensaajista kärsi mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöistä. Kovin nousu tapahtui vuosina 2010–2015.

Kelan asiantuntijalääkärin Teemu Takalan mukaan muutoksen takana on kaksi syytä.

– Näiden häiriöiden suhteellinen osuus tuensaajista on kasvanut etenkin siksi, että aiemmin astma ja allergiat olivat suurimpia syitä vammaistuen myöntämiselle. Niiden osuus on tippunut merkittävästi.

Parhaimmillaan astma onkin täyttänyt vammaistuen saannin ehdot yli 16 000 lapsella, kuten vuonna 2000. Tuolloin luku vastasi kolmannesta kaikista tuista. Viime vuonna vain 1 600 lasta sai vammaistukea astman takia.

Takala arvioi, että astman hoito on kehittynyt niin paljon, että vammaistuen saamisen edellytykset eivät täyty yhtä monilla kuin aiemmin.

– Toiseksi, tukea myönnetään kasvavassa määrin etenkin adhd-diagnoosin saaneille. Tämä on nostanut mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöiden takia tukea saavien määrää.

Asiasta uutisoi Savon Sanomat.

Lue lisää perjantain Karjalaisesta.